AC Oulu sai Rovaniemellä kaksi rangaistuspotkua, mutta onnistui iskemään vain yhden maalin. RoPS:n voittomaali syntyi lisäajan viidennellä minuut" /> AC Oulu sai Rovaniemellä kaksi rangaistuspotkua, mutta onnistui iskemään vain yhden maalin. RoPS:n voittomaali syntyi lisäajan viidennellä minuut" />

YLE


RoPS kukisti AC Oulun 2-1 keskiviikkona jalkapallon miesten liigakarsinnan 1. osaottelussa Rovaniemellä. Ottelussa nähtiin huippujännittävä loppu, sillä voittomaali syntyi vasta lisäajalla.

Vierasjoukkue AC Oulu siirtyi johtoon puolen tunnin pelin jälkeen rangaistuspotkusta, kun pallo osui RoPS-puolustaja Rodrigo Antunesin käteen. Dennis Salanovic laukoi pilkulta vieraat johtoon.

RoPS kuittasi tilanteen kuitenkin nopeasti, kun Ykkösessä toiseksi eniten maaleja mättänyt Simo Roiha toi kotijoukkueen tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toisella jaksolla Salanovicille tarjoutui jälleen paikka viedä vieraat rangaistuspotkusta johtoon. Myös tällä kertaa pilkun aiheutti Rodrigo Antunes, joka kaatoi Salanovicin rangaistusalueella.

Miikka Mujunen nousi kuitenkin RoPS:n sankariksi upealla torjunnallaan ja lukemat pysyivät 1-1:ssä.

Molemmille joukkueille tarjoutui toisella jaksolla paikkoja johto-osumaan. RoPS:n Nino Roffelsen ratkaisi ottelun lopulta lisäajalla, kun hollantilaisen kuti kimposi tolpasta maaliin. RoPS otti 2-1-voitolla ensimmäisen kiinnityksen liigapaikkaan, joka ratkaistaan ensi sunnuntaina Oulussa.

AC Oululle kulunut kausi pääsarjassa oli ensimmäinen kymmeneen vuoteen. RoPS putosi Veikkausliigasta kauden 2020 päätteeksi ja pyrkii nyt yhden Ykkösessä vietetyn kauden jälkeen takaisin pääsarjaan.

Veikkausliigan hännille jäänyt KTP putosi vain yhden pääsarjakauden jälkeen takaisin Ykköseen. Ykkösen voittanut VPS on varmistanut paikkansa ensi kaudeksi Veikkausliigaan.

Lue myös:

KTP:n taival liigakentillä jäi yhden kauden mittaiseksi - "Emme tunnistaneet Ykkösen ja liigan tasoeroa"

Ykkösen nousutaistoon uusi käänne - TPS joutui tyytymään tasapeliin

mercredi 3 novembre 2021 22:34:43 Categories: Veikkausliiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.