Raahessa Laivan kaivoksella juhlitaan jo kolmatta kertaa virallisia avajaisia kymmenen vuoden aikana. Nyt vuorossa on kanadalainen Otso Gold, jol" /> Raahessa Laivan kaivoksella juhlitaan jo kolmatta kertaa virallisia avajaisia kymmenen vuoden aikana. Nyt vuorossa on kanadalainen Otso Gold, jol" />

YLE


Kanadalainen Otso Gold on avannut kultakaivoksen Raahessa Pohjois-Pohjanmaalla ja tavoitteet ovat kovia.

Tähtäimessä on tuottaa kultaa yli 2 500 kiloa vuodessa ja työllistää kaivosalueella yhdessä urakoitsijoiden kanssa yli 250 ihmistä.

Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wessonin mukaan kaupallinen kullantuotanto alkaa Raahessa vuoden vaihteessa ja näkymät ovat muutoinkin hyvät.

- Tuotantotavoite on laskelmien mukaan realistinen, ja kullan korkea maailmanmarkkinahinta tukee entisestään kaivoksen avausta.

Lisäksi kaivostoiminta saattaa jatkua Raahessa aiemmin suunniteltua kauemmin. Yhtiö on aiemmin arvioinut kullan riittävän 6-7 vuotta, mutta nyt tavoitellaan jopa 20 vuoden tuotantoa.

Mikä on muuttunut?

Otso Gold tunnettiin aiemmin Nordic Gold -yhtiönä, joka joutui keskeyttämään kaivostoimintansa Raahessa muutaman kuukauden jälkeen vuoden 2019 keväällä.

Lue lisää: Vasta avattu kultakaivos ajautui saman tien ongelmiin - syyttää toiminnan takkuamisesta suomalaista urakoitsijaa, joka ei kritiikkiä niele

Jo aiemmin Raahessa operoinut ruotsalaisyhtiö Nordic Mines oli ajautunut syviin talousvaikeuksiin ja joutunut sulkemaan kaivoksen vuonna 2014.

Kahden epäonnistuneen operaation jälkeen on aiheellista kysyä, mikä on muuttunut Raahen kultakaivoksen toiminnassa niin merkittävästi, että kaivoksella tavoitellaan tuhansien kultakilojen tuotantoa.

Avolouhos, jossa työkoneita pohjalla.
Raahessa kultaa kaivetaan avolouhoksesta. Lisäksi alueella on vielä mahdollisuus laajentaa louhintaa uusille alueille.Risto Degerman / Yle

Yhtiön mukaan kallioperän kultavarat on nyt kartoitettu aiempaa tarkemmin ja tuotantoprosessia viilattu saamaan talteen kaivoksen varsin niukka kultapitoisuus.

- Meillä on nyt aiempaa selkeämpi kuva malmivaroista ja -esiintymien sijainnista, ja meillä on myös alueella laajenemismahdollisuuksia, kertoo Otso Goldin toimitusjohtaja Brian Wesson.

Mies kävelee kulkusillalla poispäin. Vasemmalla puolella kaivoksen rikastamon malmin murskausrumpuja,
Tältä Raahen kultakaivoksen sisätiloissa näytti avajaispäivänä. Risto Degerman / Yle

Raahessa pyritään operoimaan yli 1,5 gramman kultapitoisuudella, kun esimerkiksi Euroopan suurimmassa kultakaivoksessa Kittilän Suurikuusikossa keskiarvopitoisuus on ollut yli neljä grammaa tonnissa. Kittilässä ennätysvuoden kultatuotanto on ollut yli 6 000 kiloa.

Otso Gold pyrkii nyt katkaisemaan vaikeuksien kierteen Raahessa. Onko kultainen viisasten kivi viimein löytynyt Laivan kaivoksella? Siihen saataneen vastauksia jo ensi vuoden aikana.

Lue lisää aiheesta: Raahen kultakaivos sai miljoonien rahoituksen kyproslaiselta yhtiöltä - uudesta rahoittajasta on vaikea löytää tietoa, mutta jäljet vievät Venäjälle

Keskustelu on auki 4. marraskuuta kello 23:een asti.

mercredi 3 novembre 2021 19:33:00 Categories: YLE kulta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.