Helsinkiläisäidin järjestämät leikkitreffit kaupunginvaltuustossa kritisoi varhaiskasvatuksen henkilökuntapulaa. Paikalle odotetaan korkeintaan k" /> Helsinkiläisäidin järjestämät leikkitreffit kaupunginvaltuustossa kritisoi varhaiskasvatuksen henkilökuntapulaa. Paikalle odotetaan korkeintaan k" />

YLE


Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa järjestetään tänään mielenilmaus varhaiskasvatuksen kurjistuneen tilanteen vuoksi.

Mielenilmauksen takana on helsinkiläinen vaikuttaja Natalia Salmela, jonka yksivuotias lapsi on aloittanut päivähoitotaipaleensa syyskuun alussa.

  • Paikalla valtuuston kokouksessa ovat toimittaja Tero Valtanen ja kuvaaja Matti Myller. Voit katsoa suoraa lähetystä valtuuston kokouksesta jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Salmelan perhe on jo saanut tuta varhaiskasvatuksen tukalan tilanteen. Salmela on esimerkiksi pyydetty hakemaan lapsena pois hoidosta kesken päivän henkilökuntapulan takia.

Huolensa ongelmista ja varhaiskasvatuksen tulevaisuudesta on jo esittänyt myös kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarina vastikään aloittanut Nasima Razmyar (sd.). Razmyarin mukaan vaarana on, ettei Helsinki kohta selviä edes lakisääteisistä tehtävistä varhaiskasvatuksessa.

- Voidaan puhua jopa korttitaloefektistä, talo voi romahtaa tyystin, Razmyar kommentoi.

Natalia Salmela on nostanut ongelman esiin muun muassa Instagram-tilillään ja järjestää tänään keskiviikkona leikkitreffit Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Facebookin tapahtumasivulla hän kirjoittaa, että haluaa järjestää Helsingin valtuutetuille "livesimulaattorin" siitä, millaista on tehdä töitä yksivuotiaan ollessa paikalla.

- Olen saanut pelkästään positiivista palautetta. Satoja viestejä ja viimeksi kun laskin, Instagramissa tähän liittyvät postaukset oli nähnyt 250 000 ihmistä suurimmaksi osaksi pääkaupunkiseudulta.

Salmela kirjoittaa työkseen Suomen suosituimpiin kuuluvaa White Trash Disease -blogia ja pyörittää markkinointiviestinnän yritystä.

Salmela kertoo, että valtuuston puheenjohtaja Fatim Diarra (vihr.) on lupautunut ottamaan yleisön vastaan kaupunginvaltuuston istuntosalin aulassa ennen kokouksen alkua. Paikalle odotetaan korkeintaan kymmeniä osallistujia.

- Jos tämänkään jälkeen mitään ei tapahdu, niin en tiedä minkälainen kansanmarssi pitää seuraavaksi järjestää, Salmela pohtii.

Lue myös:

Varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että sen pelätään romahtavan - Kysyimme, miten kaupungin päättäjät aikovat ratkoa asiaa

Helsinki rikkoo jo melkein lakia varhaiskasvatuksessa - Natalia Salmelaa pyydettiin hakemaan lapsensa pois päiväkodista, koska sijaista ei saatu

mercredi 3 novembre 2021 19:15:00 Categories: YLE varhaiskasvatus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.