STT

Nigerian tornitaloromahduksen kuolonuhrien määrä kasvoi kahdella

STT - logo STT 03.11.2021 15:42:31 STT
Talo romahti maanantaina. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Nigerian Lagosissa romahtaneen rakenteilla olevan tornitalon raunioista on löytynyt kaksi uutta kuolonuhria, kertovat pelastusviranomaiset. Yhteensä romahduksessa on kuollut 22 ihmistä.

Raunioista on pelastettu hengissä yhdeksän ihmistä, jotka olivat rakennustöissä talon sortuessa. Pelastettujen mukaan raunioissa olisi yhä kymmeniä ihmisiä loukussa. Romahtanut talo sijaitsee Lagosissa Ikoyin kaupunginosassa, joka kuuluu kaupungin vauraimpiin osiin. Lagos on Afrikan väkirikkaimman valtion Nigerian suurin kaupunki.

Etsintä- ja pelastustoimet ovat yhä meneillään, mutta toivo eloonjääneiden löytämiseksi on hiipumassa. Talo romahti maanantaina.

Tiistaina Lagosissa romahti myös kaksi muuta pienempää rakennusta, mutta kukaan ei kuollut niissä onnettomuuksissa. Guineanlahden rannalla sijaitsevassa Lagosissa oli satanut rankasti maanantaina.

Rakennusten romahtamiset ovat Nigeriassa yleisiä, sillä rakentamiseen käytetään usein heikkolaatuisia materiaaleja eikä rakennusmääräyksiä aina noudateta.

Yksi Nigerian historian tuhoisimmista talosortumista tapahtui Lagosissa vuonna 2014, kun yli 100 ihmistä sai surmansa kirkon vierastalon sorruttua. Kaksi vuotta myöhemmin ainakin 60 ihmistä kuoli, kun kirkon katto romahti Nigerian itäosassa Uyossa.

mercredi 3 novembre 2021 17:42:31 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.