STT

Tänään on kerrottu 1 150 uudesta koronatartunnasta - sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä lisääntynyt maanantaista

STT - logo STT 03.11.2021 14:27:31 STT
Kahden viime viikon aikana on raportoitu 7 806 tartuntaa, mikä on 145 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Emmi Tilvis

Suomessa on raportoitu tänään 1 150 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Suuresta päivittäisestä tartuntaluvusta huolimatta kahden viikon tartuntaluku ei ole kasvanut. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 7 806 tartuntaa, mikä on 145 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on noussut maanantaista 12:lla. Sairaalahoidossa on nyt yhteensä 238 koronatartunnan saanutta potilasta, joista 32 on tehohoidossa. Tehohoidossa on kolme koronapotilasta enemmän kuin maanantaina.

Eilisen jälkeen on raportoitu kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. THL:n mukaan koko pandemian aikana on raportoitu kaikkiaan 1 176 koronakuolemaa.

Annettujen ensimmäisten ja toisten rokoteannosten määrä on noussut eilisestä reilulla 10 000:lla. Toisia annoksia otettiin huomattavasti ensimmäisiä enemmän.

Suomessa ainakin kaksi koronarokoteannosta on saanut nyt 79,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Toisen annoksen saaneita on noin 3,87 miljoonaa.

Ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on puolestaan 85,8 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisen rokotepiikin on Suomessa saanut yli 4,19 miljoonaa ihmistä.

Kahden viikon ajanjaksoissa tarkasteltuna koronaviruksen ilmaantuvuus on yhä loivassa laskussa. Koronan ilmaantuvuus koko maassa on nyt 141 tapausta sataatuhatta asukasta kohden kahden viime viikon aikana. Tätä edeltävällä kahden viikon jaksolla ilmaantuvuus oli 143.

Maakunnista suurin ilmaantuvuus on Keski-Pohjanmaalla (271). Viime aikoina tilanne on pahentunut esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla, jossa kahden viikon ilmaantuvuusluku on 181. Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi eilen alueen siirtyneen jälleen kiihtymisvaiheeseen.

Myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä koronatilanne on vaikeutunut. Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä koko pandemia-ajan korkein. Menneellä kahden viikon jaksolla ilmaantuvuus oli 159.

Pienintä ilmaantuvuus on Ahvenanmaalla (20). Manner-Suomen alhaisin kahden viikon ilmaantuvuus, 25, on Etelä-Savossa. Luvut ovat pyöristettyjä.

mercredi 3 novembre 2021 16:27:31 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.