STT

Republikaanitulokas nousi yllätysvoittoon Virginian tiukassa kuvernöörinvaalissa - paikallisvaalien tuloksia silmäillään jo kongressivaalit mielessä

STT - logo STT 03.11.2021 13:57:31 STT
Republikaaniehdokas Glenn Youngkin halasi poikaansa Grantia havaittuaan olevansa johdossa Virginian kuvernöörinvaalissa. LEHTIKUVA/AFP

Maiju Ylipiessa

Yhdysvalloissa käytiin tiistaina useita alueellisia ja paikallisia vaaleja. Kenties kiinnostavimmaksi kisaksi nousi Virginian osavaltion kuvernöörinvaali, jossa voiton ottaa republikaanien Glenn Youngkin, ennustavat NBC, CNN ja ABC.

Vaalitulosta pidetään merkittävänä tappiona demokraateille ja presidentti Joe Bidenille, sillä republikaanit eivät ole voittaneet vaaleja Virginiassa yli vuosikymmeneen. Vuosi sitten presidentinvaaleissa Virginian voitto meni Bidenille kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Demokraattien odotettiin alun perin ottavan Virginiassa voiton myös tällä kertaa, mutta kilpailu kiristyi kampanjan viimeisinä päivinä äärimmäisen tasaiseksi.

Paikallisvaalien tuloksia seurataan tarkkaan, sillä niissä voidaan nähdä enteitä vuoden päästä Yhdysvalloissa käytävien välivaalien tuloksista. Tuolloin valitaan kongressin edustajainhuoneeseen kaikki 435 edustajaa ja kolmasosa sadasta senaattorista sekä lukuisia paikallisia päättäjiä.

Virginian häviön lisäksi demokraateille aiheuttaa huolta myös New Jerseyn odotettua tiukempi kuvernöörinvaali, jonka tulos on edelleen auki.

Monimiljonääri Youngkin on politiikassa uusi tulokas, joka ei ole ollut aiemmin ehdolla vaaleissa. Hän jätti taakseen suositun entisen demokraattikuvernöörin Terry McAuliffen.

Youngkin kuvaili voittoaan "ratkaisevaksi hetkeksi".

- Yhdessä me muutamme tämän osavaltion suunnan, hän sanoi puhuessaan kannattajilleen.

Entinen republikaanipresidentti Donald Trump antoi varhaisessa vaiheessa Youngkinille tukensa.

Demokraattileirissä pyrittiin korostamaan Youngkinin siteitä Trumpiin, mikä ei kuitenkaan riittänyt kampittamaan republikaaniehdokasta.

Uutistoimisto AFP arvioikin, että republikaanit ympäri maata ottavat mallia Youngkinin kampanjasta siinä, miten käyttää hyväksi Trumpin vaikutusvaltaa vieraannuttamatta kuitenkaan maltillisempia äänestäjiä.

Youngkin hyväksyi Trumpin tuen ja eikä kritisoinut tätä julkisesti, mutta piti kuitenkin etäisyyttä Trumpiin eikä esiintynyt tämän kanssa kampanjoidessaan.

Youngkin keskittyi kampanjassaan paikallisiin kysymyksiin kuten aborttiin, maskipakkoihin ja koulutukseen, erityisesti opetussisältöihin ja vanhempien oikeuteen vaikuttaa niihin.

Tiistaina äänestettiin myös New Yorkissa, jossa pormestariksi nousee odotetusti demokraatti, entinen poliisi Eric Adams. 61-vuotias Adams on vasta toinen afroamerikkalainen maan suurimman kaupungin korkeimmassa asemassa.

Politiikassa vuodesta 2006 asti toiminut Adams edustaa demokraattipuolueessa keskilinjaa. Poliisinuransa aikana Adams toimi aktiivisesti rasismin kitkemiseksi poliisien keskuudesta.

Esivaalikampanjassaan Adams lupasi ryhtyä toimiin väkivaltaisten rikosten suhteen, jotka ovat lisääntyneet New Yorkissa selvästi koronapandemian aikana. Hän lupasi myös puuttua varallisuuden eriarvoisuuteen sekä uudistaa koulutusjärjestelmää.

Uuden pormestarin haasteisiin kuuluvat myös New Yorkin taloudellinen toipuminen pandemiasta, kohtuuhintaisten asuntojen puute sekä äärimmäisten sääilmiöiden vaikutukset kaupungin infrastuktuuriin.

Republikaanien Curtis Sliwan tiistain pormestarinvaalissa peitonnut Adams oli suuri ennakkosuosikki. Rekisteröityneitä demokraattiäänestäjiä on New Yorkissa noin seitsemän kertaa niin paljon kuin rekisteröityneitä republikaaneja.

Uutistoimisto AFP:n mukaan New Yorkin pormestarinpestiä on kuvailtu Yhdysvaltojen vaikeimmaksi työksi heti presidentin jälkeen. Yli kahdeksan miljoonan asukkaan kaupungissa on maan suurin kaupungin sisäinen budjetti, suurimmat poliisivoimat ja suurin julkinen koulujärjestelmä.

Tammikuussa pormestarina aloittava Adams seuraa tehtävässä epäsuosioon vajonnutta demokraatti Bill de Blasiota.

Minneapolisissa puolestaan äänestettiin tiistaina kumoon ehdotus siitä, että kaupungin poliisivoimilta vedettäisiin rahoitus pois.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yli 56 prosenttia äänestäjistä vastusti uudistusta, jossa olisi muodostettu uudenlainen laitos huolehtimaan yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta "kokonaisvaltaisen kansanterveydellisen lähestymistavan" kautta. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja mielenterveysasiantuntijoiden palkkaamista olisi painotettu enemmän.

Aihe nousi keskusteluun sen jälkeen, kun musta George Floyd kuoli Minneapolisissa viime vuoden toukokuussa poliisi Derek Chauvinin painettua häntä polvellaan niskasta yli yhdeksän minuutin ajan.

Chauvin tuomittiin aiemmin tänä vuonna 22,5 vuoden vankeuteen Floydin surmasta. Valamiehistö totesi Chauvinin syylliseksi muun muassa toisen ja kolmannen asteen murhaan.

Lähteinä uutistoimisto AFP, The Hill, Washington Post, New York Times.

mercredi 3 novembre 2021 15:57:31 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.