Ilta Sanoma

Toto Wolff uskoo, ettei yhteenotoilta vältytä, mikäli maailmanmestaruus ratkeaa vasta kauden viimeisessä kilpailussa.

Max Verstappen (vas.) ja Lewis Hamilton kuvattuna Austinin GP:ssä.

Max Verstappen (vas.) ja Lewis Hamilton kuvattuna Austinin GP:ssä. Kuva: Antonin Vincent / Zuma

F1-sarjan mestaruustaisto on tällä kaudella kutkuttavampi kuin vuosiin.

Red Bullin Max Verstappen ja Mercedeksen Lewis Hamilton ovat mitelleet tasaväkisesti heti avausviikonlopusta lähtien. Heidän tiukka vääntönsä on vain yltynyt kauden mittaan. Verstappen johtaa 12 pisteellä, kun kautta on jäljellä kuusi kilpailua.

Hamiltonin esimies Toto Wolff esitti maanantaina julkaistussa Daily Mailin haastattelussa hurjan veikkauksen MM-taistelun huipentumisesta. Wolffin mukaan jälki voi olla tuhoisaa, mikäli kaksikko ratkoo ykköstilan vasta kauden päätöskisassa Abu Dhabissa.

- Jos näet maailmanmestaruuden luisuvan käsistäsi, koska toinen osapuoli ohittaa sinut, mitä keinoja sinulla on varmistaa ettei hän voi ohittaa? Olemme nähneet sen Michael Schumacherin ja Jacques Villeneuven tapauksessa sekä Ayrton Sennan ja Alain Prostin kanssa kahdesti, hän sanoi brittilehdelle PlanetF1-sivuston mukaan.

Hamilton ja Verstappen ovat ottaneet yhteen jo pariin otteeseen kuluvalla kaudella.

Puhuttanein tapaus nähtiin syyskuussa Monzassa, jossa Verstappen kiilasi monen mielestä tahallaan brittikuskin eteen aiheuttaen kummallekin keskeytyksen.

Wolff epäili, että Monzan tapahtumat saattoivat olla pelkkää alkusoittoa.

- En ikinä ohjeistaisi ketään törmäämään tahallaan toiseen. Mutta jos he menevät viimeiseen kisaan tilanteessa, jossa voittaja nappaa mestaruuden, he taistelevat kovaa. En usko, että Hamiltonia ja Verstappenia voi hallita. Enkä edes halua, koska he ovat oman alansa gladiaattoreita, Wolff jylisi.

Verstappenin ja Hamiltonin törmäys kuumensi tunteita syyskuussa.

Verstappenin ja Hamiltonin törmäys kuumensi tunteita syyskuussa. Kuva: Jennifer Lorenzini / Reuters

Kauden viimeinen osakilpailu kurvaillaan Abu Dhabissa 12. joulukuuta. Hamilton, 36, on voittanut kuusi titteliä peräkkäin. Verstappenille, 24, mestaruus olisi uran ensimmäinen.

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 11:49:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.