Riikka Lehtonen ei voi puhua lopettamispäätöksestään ilman, että tunteet nousevat pintaan. Yli 20 vuotta kestänyt ammattiura on tuonut mukanaan sellaisia asioita, jota ei voi mitata rahalla. " /> Riikka Lehtonen ei voi puhua lopettamispäätöksestään ilman, että tunteet nousevat pintaan. Yli 20 vuotta kestänyt ammattiura on tuonut mukanaan sellaisia asioita, jota ei voi mitata rahalla. " />

YLE


Suomen kaikkien aikojen kovimpiin joukkueurheilijoihin lukeutuva Riikka Lehtonen ilmoitti viikonloppuna lopettavansa pelaajauransa. 42-vuotias Lehtonen on kautta aikain menestynein suomalainen lentopalloilija, joka nousi lähelle maailman huippua myös beach volleyssa.

- Itse en sitä muista, mutta 14-vuotiaana olin ilmoittanut äidilleni, että minusta tulee ammattilentopalloilija, Lehtonen selvittää Yle Urheilulle.

Lehtosen isä pelasi lentopalloa ja äiti kilpaili yleisurheilussa, mutta ennen päätymistä lentopalloon Lehtonen kokeili lähes kaikkia eri lajeja.

- Vaikka kokeilin kaikkea muuta, niin lentopallo valitsi minut. 14-vuotiaana esiinnyin ensimmäistä kertaa Suomen paidassa, kun pelasin juniorimaajoukkueessa.

Lehtosen ura hakee suomalaisessa palloilussa vertaistaan. Saavutuksiin kuuluvat lentopallossa kaksi Mestarien liigan voittoa, huippusarjojen mestaruuksia neljässä eri maassa ja 14 ammattilaiskautta ympäri maailmaa. Beach volleyssa menestystä maailmankiertueella asti ja arvokisapaikkoja.

Riikka Lehtonen poseeraa rannalla Monacossa vuonna 2004.
Riikka Lehtonen poseeraa rannalla Monacossa vuonna 2004.

Kotimaassa Lehtonen pelasi Oriveden Ponnistuksessa (1996-1998) ja Euran Raiussa (1998-1999). Lukiovuosien jälkeen hän suuntasi ulkomaille. Ranskassa hän pelasi vuodet 1999-2004 (La Rochette Volley ja RC Cannes).

- Sain jo lukion aikana tarjouksia ulkomailta, mutta perheen ja valmentajan kanssa katsottiin, että kasvaisin vielä ja pelaisin liigaa Suomessa.

Lukion jälkeen ulkomaille

Lehtonen kävi Ranskassa näytillä vuonna 1999 ja allekirjoitti siellä sopimuksen, vaikka oli vannonut, että sopimusta ei allekirjoiteta ennen kuin muut vaihtoehdot on käyty läpi.

- Kävimme illallisella Champs-Élyséeseellä ja laitoin nimen paperiin. Siihen aikaan en syönyt kuin edam-juustoa enkä juonut viiniä. Minut vietiin sellaiseen ravintolaan, jossa oli 365 erilaista juustoa. Se oli aikamoinen tervetulo ranskalaiseen kulttuuriin, Lehtonen nauraa.

20-vuotias Lehtonen voitti uransa ensimmäisellä ammattilaiskaudella Pro A-liigan pronssia. Myös toisella kaudella oli pronssijuhlat, minkä jälkeen hän siirtyi Cannesin riveihin. Siellä hän juhli ensimmäisenä suomalaisena Mestarien liigan voittoa.

- En osannut unelmoida, että ammattilaisura lähtisi niin hyvin käyntiin.

Ranskassa vietettyjen vuosien jälkeen ura jatkui Italiassa. Hän pelasi ensin Vicenza Volleyn (2004-2005) ja sitten Volley Bergamon (2005-2006) väreissä. Begamossa hän voitti mestaruuden, juhli Italian Supercupin voittoa ja saavutti pronssia Mestarien liigassa.

- Kun lähdin Cannesista, itkin silmät pois päästäni. Lähdin sieltä, koska halusin olla Italian mestari. Kaksi vuotta myöhemmin olin Italian mestari.

Hän pelasi uransa aikana lentopalloa myös Japanissa (NEC Red Rockets, 2006-2007), Turkissa (VakifBank Günes Sigorta, 2007-2008), Italian Minerva Volley Paviassa (2008), Kreikassa (Olympiakos SC, 2008-2009) ja Azerbaidzhanissa (Igtisadchi Baku, 2010-2011). Turkissa suomalainen voitti Euroopan Challenge cupin

Tokioon suomalaistähti saatiin houkuteltua kovalla rahalla.

- En ollut menossa Japaniin missään vaiheessa, mutta he korottivat tarjoustaan roimasti. Se oli vaikea päätös. Bergamo sanoi, että he eivät pysty vastaamaan millään japanilaisten tarjoukseen.

Riikka Lehtonen
Unelma olympiakisoista piiskasi Riikka Lehtosta eteenpäin beachvolleyssa.AOP

Palo saavuttaa tuloksia ajoi beach volleyn pariin

Beach volleyta Lehtonen pelasi ensimmäisen kerran yhdessä 13 vuotta häntä nuoremman Taru Lahden kanssa vuonna 2009. Vuonna 2012 pari voitti SM-kultaa kaatamalla lajia pitkään Suomessa hallinneet ja maailmankiertuetta kiertäneet Emilia ja Erika Nyströmin SM-finaalissa.

- Mestaruuden jälkeen mietin, että minulle on löytynyt pari. Kesällä 2013 meidän piti Tarun kanssa aloittaa Rion olympiakisaprojekti, mutta minun piti mennä kahteen suureen polvileikkaukseen ja kyynärpääleikkaukseen.

Talvella 2014 Lehtonen alkoi keskittyä täysillä beach volleyhin. Olympiaunelma jäi lopulta saavuttamatta, mutta MM- ja EM-kisoissa sekä maailmankertueella nähtiin hyviä suorituksia.

- Minulla oli järjetön palo saavuttaa tuloksia. On vaikea tiivistää beach volley -uraa, olen vain puskenut eteenpäin. Jäimme 2016 kahden paikan päähän Rion olympiakisoista, mutta ajattelin, että olisi ollut hullua lopettaa tuossa vaiheessa.

Olympialaiset oli yksi suurimmista unelmista, joka ajoi huippu-urheilijaa eteenpäin vuosien varrella.

- Olympialaiset oli se suurin syy, miksi vaihdoin lentopallon beach volleyhin. Se, että olisin saanut edustaa Suomea olympiakisoissa jäi sieltä valitettavasti uupumaan. Beach volleyn kautta pääsin kuitenkin edustamaan Suomea arvokisoissa.

Lehtonen ei kadu hetkeäkään, että vaihtoi lentopallon beach volleyhin.

- Tämän loppuajan olen pystynyt nauttimaan siitä, mitä teen. Tämä on tarjonnut minulle valtavasti uusia tunteita. Olen pystynyt, mutta myös rohjennut olla oma itseni. Tätä kautta on tullut järjettömiä voittoja, ei välttämättä kultamitaleissa, mutta minulle itselleni, hän kiteytti.

Lopettamispäätös syntyi viikon pohdinnan jälkeen

Huippu-urheilulegendan lopettamispäätös kypsyi, kun Lehtosen valmentaja pyysi häntä tekemään viikon aikana päätöksen uran jatkosta. Valmentaja olisi halunnut, että Lehtonen jatkaisi vielä uraansa.

- Se tuntui ihan hirveältä alkuun, että joudun viikossa antamaan vastauksen. Vastaus kysymykseen tuli sieltä kuitenkin aika nopeasti, sillä olen tavallaan miettinyt tätä lopettamista vuosien ajan. Tavallaan olisin halunnut jatkaa, sillä ensi kesänä on MM-kisat ja Pariisin olympialaiset ovat tulossa.

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti
Riikka Lehtonen Taru Lahti tuulettavat. FIVB

Sydän ja kroppa sanoivat kuitenkin Lehtoselle, että nyt on aika lopettaa.

- Tiedän, mitä huippu-urheilu vaatii. Ehdin treenata tuossa pari viikkoa ja tajusin, että olin antanut koko elämäni huippu-urheilulle. Tajusin, että en jaksa enää, Lehtonen sanoi vedet silmissä.

Upea ura on täyttänyt palkintokaapit, mutta taakse jäävän urheilu-uran tärkeimpiä asioita ei mitata Lehtosen mukaan pokaaleissa. Jos Lehtonen olisi jatkanut uraansa, olisivat perhe ja läheiset kärsineet siitä. Nyt perhe ja läheiset ovat kiilanneet huippu-urheilun edelle.

- Jos teen huippu-urheilua sataprosenttisesti, minulla ei ole antaa sitä kaikkea perheelle ja läheisille, mitä haluaisin antaa.

Se, että päätös on tehty ja että se on kaikkien tiedossa, on suuri helpotus. Vaikka lopettaminen on kova paikka, Lehtonen vertaa sitä päätökseensä lähteä maailman parhaasta joukkueesta Cannesista Italiaan kohti tuntematonta.

- Jos haluaa saavuttaa jotain uutta, on luovuttava jostain tärkeästä ja rakkaasta. Olen saanut lentopallon ja beachin kautta ihan mielettömän paljon, nämä ovat tuoneet ihan mielettömän paljon pääomaa. Luopuminen tästä kaikesta on surullista ja haikeaa.

Henkistä pääomaa

Voittoja, kohokohtia ja mitaleita mahtuu uran varrelle, mutta tärkeintä Lehtoselle tässä vaiheessa on toisenlainen rikkaus, mitä urheilijaura on tuonut.

- Olen saavuttanut ihan valtavaa rikkautta, kun olen saanut urani aikana tutustua niin moneen eri ihmiseen. Urheilu-urani ansiosta repussani on ihan valtava määrä elämänkokemusta.

Riikka Lehtonen lähkuvassa.
Riikka Lehtosen arki on ollut ammattiurheilijan elämää yli 20 vuotta. /All Over Press

Lehtosen uran matkalle mahtui myös useita loukkaantumisia, jotka ovat kasvattaneet hänen henkistä pääomaansa.

- Olen varmaan oppinut eniten, kun olen toipunut loukkaantumisista. Ei voitoista opi samalla tavalla. Kyllä voitto tuntuu paremmalta, kun sen eteen on annettu kaikki.

Lehtonen ei vielä tiedä, mitä tekee seuraavaksi.

- Nyt alkaa elämä numero kolme. Lentopallo ja beach volley olivat elämät numero yksi ja kaksi. Nyt saan olla ja antaa aikaa läheisilleni ja rakkailleni. Saan tehdä juuri sitä, mitä haluan. Minulla ei ole mikään kiire seuraavaan paikkaan.

- En ole tästä katoamassa mihinkään. Haluan nyt mutustella ja tunnustella, mikä on minun seuraava juttu.

Lue myös:

Uskomaton ura on ohi! Lentopallo- ja beach volley-legenda Riikka Lehtonen lopettaa ammattilaisena

Beach volleyn olympiapaikka karkasi suomalaisten ulottumattomiin - "Neljän vuoden matka tuli päätökseen"

mercredi 3 novembre 2021 08:38:36 Categories: YLE lentopallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.