Ilta Sanoma

Vuonna 1982 syntynyt ampuja kiisti syyllistyneensä törkeään vammantuottamukseen.

Vuonna 1982 syntynyt savolaismies luuli tähtäävänsä metsäkaurista, mutta laukauksen jälkeinen huuto paljasti luodin osuneen ihmiseen. Uhrin vakavaan vammautumiseen päättynyt tapahtumasarja tapahtui joulun alla 2020 suonenjokelaisella peltoaukeamalla.

Metsästäjä oli tullut isänsä omistamalle peltoaukealle aikeinaan ampua kyttäämällä alueella liikkuva metsäkauris. Tieto kauriiden liikkumisesta oli peräisin alueen riistakamerasta. Mukana oli myös metsästäjän 10-vuotias poika, mutta hän viihtyi autossa yhdessä kaverinsa kanssa.

Noin kolmen aikaan iltapäivällä, kun aurinko oli jo laskenut, saapui iltahämärissä samalle peltoaukealle kaksi paikallista miestä koiriensa kanssa. Heidän aikeinaan oli puolestaan kyttäämällä metsästää alueella mahdollisesti liikkuvia supikoiria.

Itseään kokeneeksi metsästäjäksi oikeudenkäynnissä luonnehtinut kiväärimies "tunnisti" yhden peltoaukealle saapuneen saksanseisoja-rotuisen koiran metsäkauriiksi. Mies tähtäsi kertomansa mukaan ensin havaittua "kaurista", mutta siirsi sitten tähtäyksen tämän viereen ilmestyneeseen "eläimeen". Miehillä oli mukanaan otsalamput, mutta niin pimeää ei vielä ollut, että valoja olisi tarvittu pellolla kulkemiseen.

Etäisyyttä uhriin oli noin 135 metriä, kun mies laukaisi kiikarilla varustetun Tikka-kiväärinsä. Luodin alavatsaan saanut mies putosi välittömästi maahan. Haavoittuneen mukana ollut metsästäjätoveri oli soittamassa ambulanssia, kun ampujakin rynnisti paikalle.

Oikeudessa uhri kertoi aluksi luulleensa, että hänen taskussaan ollut patteri oli räjähtänyt. Oman kertomansa mukaan hän oli sitten tuntenut "järjettömän kivun" ja veren valuvan vatsassaan. Haavoittunut oli luullut, että hän kuolee pellolle ja oli alkanut soittelemaan hyvästejä perheelleen.

Ambulanssiin nostettaessa mies oli menettänyt tajuntansa ja herännyt vasta kolmen vuorokauden kuluttua Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Mies sai vakavia vammoja suolistoonsa ja häneltä jouduttiin poistamaan esimerkiksi paksusuolen ja ohutsuolen vaurioituneita kohtia. Sairaalahoidossa hän joutui olemaan lähes kuukauden. Kun onnettomuudesta on kulunut lähes 11 kuukautta, niin hän on yhä sairauslomalla.

Oikeudenkäynnissä vuonna 1982 syntynyt ampuja kiisti syyllistyneensä törkeään vammantuottamukseen. Pohjois-Savon käräjäoikeus oli kuitenkin toista mieltä ja tuomitsi hänet törkeästä vammantuottamuksesta ja metsästysrikoksesta 90 päiväsakkoon, joka teki miehen tuloilla 1800 euroa.

Korvauksia uhrilleen mies tuomittiin maksamaan haavoittuneelle miehelle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 35?200 euroa. Haavoittuneen jahtikaverin katsottiin olevan oikeutettu reilun 2?000 korvauksiin. Lisäksi ampujan maksettavaksi tuli asianomistajien oikeudenkäyntikulut. Hän myös menetti kiväärinsä valtiolle. Metsästyskielto päättyy vapun jälkeen vuonna 2023. Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 23:53:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.