Ilta Sanoma

HIFK nousi sarjataulukossa kolmanneksi.

Juha Jääskä (kesk.) viimeisteli kaksi maalia kotivoitossa Pelicansia vastaan.

Juha Jääskä (kesk.) viimeisteli kaksi maalia kotivoitossa Pelicansia vastaan. Kuva: Emmi Korhonen/ Lehtikuva

Helsingin IFK oli omaa luokkaansa tiistai-illan ainoassa liigaottelussa Lahden Pelicansia vastaan. HIFK kaatoi kotijäällään kesyn Pelicansin maalein 5-1 (1-0, 3-1, 1-0). Ottelua seurasi 6?823 katsojaa.

HIFK venytti samalla pisteputkensa jo kahdeksaan otteluun. Edellisen kerran HIFK hävisi varsinaisella peliajalla 9. lokakuuta HPK:ta vastaan.

HIFK nousi voitolla 33 pisteeseen ja sarjan kolmanneksi.

Punainen karuselli pyöri tiistaina vakuuttavasti. Ilman loukkaantunutta ykkössentteriään Lukas Jasekia pelannut Lahden lintu oli pitkiä pätkiä vastaanottavana osapuolena. HIFK:n maalilla Michael Garteig joutui torjumaan vain 11 kertaa.

Pelicansin pömpeli pysyi puhtaana vain reilut kaksi minuuttia. HIFK:n ykkösylivoimasta Roni Hirvonen (1+1) jauhoi mustan pussiin Jere Innalan (0+2) ja Eetu Koivistoisen (0+3) syötöistä. Osuma oli 19-vuotiaalle Hirvoselle kauden toinen.

Napakkaan lentokeliin viime kierroksilla päässeet Innala ja Koivistoinen pohjustivat HIFK:n 2-0-johtoon. Vahvan päätypelin jälkeen Innala jakoi komean rystysyötön maalille Juha Jääskälle (2+0), jolla oli helppo työ iskeä kiekko maaliin.

Lisää tuli toisen erän jälkimmäisellä kympillä, kun Hirvonen teki esityön ja kokoonpanoon palannut Olli Palola räväytti kiekon yläpeltiin tarkalla rannekudilla. Alex Broadhurst tippasi HIFK:n neljännen maalin. Jääskä ohjasi päätöserässä 5-1-maalin.

Pelicansin 1-3-kavennuksen laukoi tehopuolustaja Teemu Eronen ylivoimalla.

HIFK huomioi tiistain ottelussa tyylikkäästi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUSin henkilökuntaa. HIFK tarjosi pandemiaa vastaan uurastaneelle HUSin henkilökunnalle lippuja Pelicans-otteluun.

Ennen ottelua HUSin teho-osaston hoitaja Marja Renholm pudotti juhlallisen avauskiekon samalla kun Nordenskiöldinkadun jäähallin yleisö osoitti suosiotaan seisaaltaan.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 22:56:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.