STT

Nigerian tornitalon romahduksen uhriluku noussut 15:een

STT - logo STT 02.11.2021 19:57:31 STT
Nigeriassa romahtaneen tornitalon raunioista on löydetty jo 15 kuollutta. LEHTIKUVA/AFP

Nigeriassa romahtaneen tornitalon raunioista on löydetty jo 15 kuollutta, viranomaiset kertovat. Heidän mukaansa yhdeksän ihmistä on pelastettu raunioista elossa. Pelastustyöt Lagosissa jatkuvat yhä.

Rakenteilla ollut tornitalo sortui eilen. Rakennustyömaalla oli romahduksen aikaan eri arvioiden mukaan 50-100 työntekijää. Rakennustyöntekijöiden ja viranomaisten mukaan kymmeniä ihmisiä jäi loukkuun yli 20-kerroksisen talon raunioihin.

Uhriluku voi vieläkin nousta.

Epätoivoiset sukulaiset odottivat tiistaina uutisia kadonneista. Lähellä raunioita Moses Oladipo, 65, odotti uutisia pojastaan.

- Hän tuli juuri tänne vierailemaan ystävänsä luona ennen lentoaan takaisin Yhdysvaltoihin, jossa hän asuu, Oladipo kertoi.

- He pelastivat miehen viime yönä... Luulin, että se oli hän, mutta ei... Minulla on vielä toivoa.

Lagosin poliisin mukaan on vielä liian aikaista määrittää romahduksen syytä. Onnettomuus sattui Ikoyin kaupunginosassa, joka kuuluu Lagosin vauraimpiin.

Rakennusten sortumiset ovat Nigeriassa yleisiä, koska niihin käytetään huonoja materiaaleja eikä rakennusmääräyksiä noudateta.

mardi 2 novembre 2021 21:57:31 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.