Ilta Sanoma

Syyskuussa rokottamattomia kansanedustajia oli lähes 20 prosenttia. Uutissuomalainen kertoo, että nyt 179 kansanedustajaa on saanut kaksi rokotetta.

Rokotuskattavuus nousee vähitellen myös eduskunnassa.

Rokotuskattavuus nousee vähitellen myös eduskunnassa. Kuva: Pete Aarre- Ahtio

Rokotekattavuuden nousua pietään tärkeimpänä keinona koronaviruspandemian kuriin saamisessa.

IS kertoi 25. syyskuuta että tuolloin rokottamattomia kansanedustajia oli noin 20 prosenttia.

Lue lisää: Rokottamattomia kansan­edustajia on lähes 20 prosenttia - tässä ovat syyt

Uutissuomalainen kertoo nyt, että kansanedustajista 89,5 prosenttia on saanut kaksi koronarokoteannosta. Vielä syyskuun lopulla osuus oli 84 prosenttia.

Kaksi rokotetta on saanut 179 kansanedustajaa 200:sta. Viikon aikana yksi edustaja on saanut toisen rokotteensa.

- Asiantuntijatkaan eivät kaiketi uskalla arvioida, mikä osuus on riittävä, mutta hyvä se on kuitenkin. Kansallinenkin tilanne olisi parempi, jos yleinen luku olisi tuolla tasolla, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoo Uutissuomalaisen jutussa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 12 vuotta täyttäneestä väestöstä kaksi rokotetta on saanut 78,9 prosenttia. Vain ensimmäisen annoksen saaneita on 85,7 prosenttia.

Rauhio kertoi Uutissuomalaiselle, että 21 kansanedustajaa ei ole ilmoittanut eduskunnan työterveyshuollolle kahden koronarokotuksen saamisesta.

Tässä joukossa on myös Katri Kulmuni (kesk), joka ei ole voinut ottaa rokotteita, koska hän on sairastanut koronataudin.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 21:27:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.