Hallituksen suosio on laskenut jyrkästi. Tuoreimman Puoluebarometrin tulos on tähän saakka Marinin hallituksen heikoin. Yhä useampi suomalainen a" /> Hallituksen suosio on laskenut jyrkästi. Tuoreimman Puoluebarometrin tulos on tähän saakka Marinin hallituksen heikoin. Yhä useampi suomalainen a" />

YLE


Niukka enemmistö suomalaisista (52 %) ajattelee Sanna Marinin (sd.) hallituksen onnistuneen tehtävissään varsin hyvin, käy ilmi Kantar TNS:n tänään julkistamasta Puoluebarometrista.

Hallitus on toiminut hyvin 14:n ja melko hyvin 38 prosentin mielestä.

38 prosenttia on asiasta päinvastaista mieltä. 19 prosenttia pitää sen toimintaa melko huonona ja yhtä moni antaa hallitukselle huonon arvosanan.

Hallituksen suosio on laskenut merkittävästi. Maaliskuussa 62 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että hallitus on onnistunut tehtävissään hyvin.

Marinin hallituksen onnistumista on mitattu nyt neljästi. Tuore tulos on niistä heikoin. Se jää 17 prosenttiyksikköä keväällä 2020 saavutetusta koko mittaussarjan parhaasta tuloksesta. Silloin 69 prosenttia kertoi hallituksen toimineen hyvin.

Suosion laskusta huolimatta Marinin hallitukselle kuuluu neljä kovinta tulosta lokakuussa 1991 alkaneiden mittausten sarjassa.

Tyytyväisyys opposition toimintaan on sen sijaan nousussa. Oppositio on selvinnyt hyvin 32 prosentin mielestä esittäessään vaihtoehtoja hallituksen politiikalle. Maaliskuussa tätä mieltä oli 25 prosenttia vastanneista.

SDP:hen ja kokoomukseen suhtaudutaan myönteisimmin

Suomalaiset suhtautuvat tällä hetkellä myönteisimmin SDP:hen ja kokoomukseen. 45 prosenttia ajattelee niistä erittäin tai melko myönteisesti.

Keskustaan suhtautuu myönteisesti 41 prosenttia kansalaisista ja RKP:hen 38 prosenttia. Vasemmistoliitto (34 %), vihreät (34 %), perussuomalaiset (33 %) ja Liike Nyt (32%) ja kristillisdemokraatit (30%) ovat mittaustuloksissa melko tasaväkisiä.

Kuudesta suurimmasta puolueesta kokoomukseen suhtaudutaan tällä hetkellä selvästi myönteisemmin kuin viime keväänä, jolloin sen tulos oli 38 prosenttia. Eniten negatiiviseen suuntaan ovat muuttuneet SDP:tä ja vihreitä (-5) koskevat arviot.

Muita puolueita koskevat muutokset ovat vähäisempiä.

Laskusta huolimatta SDP:n nyt saavuttama tulos on syksystä 1994 lähtien neljänneksi paras. Myös keskustan ja vasemmistoliiton tulokset ovat pitkän aikavälin tarkastelussa varsin hyvät.

Kokoomuksesta myötämielisesti ajattelevien tuore määrä on tutkimusajanjakson kolmanneksi paras. Suomalaisilla on ollut siitä myönteisempi kuva vain syksyllä 2011 ja keväällä 2012.

Yleiskuvaa perussuomalaisista on seurattu marraskuusta 2010 lähtien (21 mittausta). Tuorein luku lukeutuu keskimääräistä parempiin.

Kantar TNS Oy on toteuttanut tutkimuksen 12. - 21.10.2021. Tutkimus on toteutettu GallupForumissa. Haastateltu joukko edustaa maamme 15 - 74 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. ahvenanmaalaiset). Äänestämistä koskevat kysymyksenasettelut esitettiin äänestysikäisille. Haastattelujen kokonaismäärä on 1.223. Tutkimustulosten virhemarginaali on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 3.11.2021 klo 23.00 saakka.

mardi 2 novembre 2021 20:31:51 Categories: Puoluebarometrit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.