Emeritusprofessori sanoo, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi ministeri Bernerille turhankin myötäsukaista ohjeistusta, kun tämä siirtyi ruot" /> Emeritusprofessori sanoo, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi ministeri Bernerille turhankin myötäsukaista ohjeistusta, kun tämä siirtyi ruot" />

YLE


Hallinto-oikeuden asiantuntija Olli Mäenpää sanoo, että oikeuskansleri Tuomas Pöysti liikkui laillisuuden rajamailla ohjeistaessaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä.Berner siirtyi hallituksesta ruotsalaisen pörssiyhtiön hallitukseen vuonna 2019.

Oikeuskanslerinvirasto julkisti tänään parin vuoden takaisia oikeuskanslerin viestejä ministerin kaksoisroolista. Emeritusprofessori Olli Mäenpää luki Ylen saamat oikeuskanslerin sähköpostit vuodelta 2019.

Viestit paljastavat, että Bernerin lähtö SEB-pankkiin oli tiedossa aiemmin kuin julkisuuteen on kerrottu.

Leikkeet kahdesta sähköpostiviestistä.
Oikeuskanslerinvirasto, kuvankäsittely: Ilkka Kemppinen / Yle

- Viesteissä on selvä tieto kirjallisessa muodossa, että ministeri Bernerin pankin jäsenyysasiaa on valmisteltu aika pitkään. Tuleva pankin jäsenyys oli hänen tiedossaan jo muutama kuukausi etukäteen. Käsittääkseni sillä olisi pitänyt olla vaikutusta esteellisyysarviointiin.

Mäenpää pitää ongelmallisena sitä, että oikeuskanslerinvirasto halusi pitää Pöystin viestit pois julkisuudesta riitauttamalla niiden julkisuuden oikeudessa. Mäenpää kiittää, että korkein hallinto-oikeus korjasi salaamisen päätöksellään.

- Oikeuskanslerin perustelluissakin kannanotossa on havaittavissa väljä ja joustava suhtautuminen ministerin esteellisyyteen. Se ei ole mikään pikkuasia, kun kyse on kuitenkin ministerin tehtäviin kuuluvista merkittävistä investoinneista ja lainoituksista.

Mäenpää sanoo, että vaikka Pöysti antaa ymmärtää, ettei jokin käy, hän samalla antaa Bernerille liikkumatilaa; Pöysti on viesteissään periaatteellisella tasolla jämäkkä mutta muutoin "myötäsukainen".

- Hän sanoo yleisenä lähtökohtanaan, että pörssiyhtiön hallituksen jäsenyys ja ministerin posti eivät sovi keskenään yhteen. Toisaalta hänellä on joustava näkemys: että jos nyt kuitenkin tässä ylimenokautena suvaittaisiin tällainenkin.

Berner istui kahdella pallilla lupautuessaan uuteen hallituspaikkaan

Valtiosääntö- ja hallinto-oikeuden ekspertin Ollli Mäenpään mielestä myös Anne Bernerin olisi pitänyt olla itse tarkempi.

Leikkeet kahdesta sähköpostiviestistä.
Oikeuskanslerinvirasto, kuvankäsittely: Ilkka Kemppinen / Yle

- Kun arvioidaan, onko luottamus ministerin puolueettomuuteen vaarantunut, niin on aika merkittävää, että ministeri on jo ainakin alustavasti melko sitoutunut uuteen hallituspaikkaansa. Ainakin epäsuorasti hän joutuu ottamaan sen huomioon virkatehtävissään.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen oli sähköpostiviestien mukaan tiukemmalla kannalla kuin oikeuskansleri Pöysti.

Leikkeet kahdesta sähköpostiviestistä.
Oikeuskanslerinvirasto, kuvankäsittely: Ilkka Kemppinen / Yle

Yle kysyi Mäenpäältä myös, onko viesteistä pääteltävissä, että Berner olisi kaksoisroolissaan voinut joutua tilanteisiin, joissa tämä ei olisi voinut olla mukana.

- Siltähän se hyvinkin selvästi vaikuttaa. Joskin tämä viestinvaihto, joista johtopäätöksiä voi tehdä, on melko suppea. Viesteistä välittyy kuva, että ministeri Berner pyytää tai toivoo oikeuskanslerin antavan hänelle suotuisan ratkaisun esteellisyysasiassa. Ja pikkuisen siihen suuntaan oikeuskansleri on toiminutkin.

Entä oliko ministeri esteellinen päättäessään asiosta?

- Aika reunamilla ja rajamailla laintulkinnassa liikuttiin, Mäenpää arvioi

Lue myös:

Sähköpostit julki: Oikeuskansleri piti Bernerin SEB-pankin tehtävää "pulmallisena", mutta ei huomautettavana

mardi 2 novembre 2021 20:15:19 Categories: Tuomas Pöysti YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.