Tammikuun aluevaalien alla hoitajapula ja hoitajien palkkaus nousevat poliitikkojen huolenaiheeksi, ja populismin peikkoa on syytä pelätä. Vanhusten hoitajamitoitus on hyvä esimerkki, miten helpolta kuulostanut ratkaisu tuo lopulta mieleen entisen Neuvostoliiton ja sen pykäläuskon - viis lopputuloksesta, kirjoittaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Petteri Orpo (kok) ei lähtenyt viime kaudella mm. Krista Kiurun (sd) ajaman hoitajamitoituksen taakse. Orpo hävisi vaalit, mutta hoitajamitoitus on osoittanut ongelmaksi.

Ensi vuonna on kaksi todella tärkeää päivämäärää.

Ensimmäinen koittaa 23. tammikuuta.

Silloin käydään Suomen ensimmäiset aluevaalit, maakuntavaalit, joita voi kutsua myös sote-vaaleiksi.

Toinen tärkeä päivämäärä on 28. helmikuuta.

Silloin päättyvät julkisen sektorin sote-alan työ- ja virkaehtosopimukset ja neuvottelut uusista alkavat. Tehyn vaatimusten takia niistä povataan myrskyisiä, ja tällä kertaa myrskyvaroitus ei ole pelkkä työmarkkinajargoniin liittyvä vitsi.

Päivämäärät linkittyvät toisiinsa, vaikka ei ehkä hyvä olisi.

Kyseessä on vanhuksista, sairaista, sotesta, Tehystä, hoitajien määrästä ja palkoista syntyvä soppa, jota poliitikot hämmentävät populismilla värjätyllä vaalikauhallaan.

Kysymys kuuluu, ovatko poliitikot historiasta mitään oppineet.

Viime kesänä hoitajatilanne kriisiytyi monin paikoin kestämättömäksi, kun hoitajat loppuivat kesken.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi maanantaina, että sosiaali- ja terveysministeriö aloittaa ohjelman sote-alan henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi.

Ohjelmaa valmistelee ministeriön ja työmarkkinajärjestöjen edustajista koottu työryhmä.

Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan sote-alalle tarvitaan 2030-luvun alkupuolelle mennessä noin 70?000 työntekijää nykyistä enemmän. Lisäksi tulee korvata yli 130?000:n eläkkeelle siirtyvän työt.

Kaikkea hyvää työryhmälle. Haasteet eivät taatusti lopu kesken.

Työryhmän toimikausi kestää nykyisen vaalikauden loppuun.

Mutta nyt kannattaa siis kysyä, ovatko poliitikot mitään historiasta oppineet.

Annetaanko vaalien alla tyhjiä tai järjettömäksi osoittautuvia lupauksia? Liian helppoja ratkaisuja?

Muistin virkistämiseksi ei tarvitse kurkistaa kuin viime vaalikauden loppuun.

Tuolloin paljastui yksityisessä vanhustenhoidossa sarja räikeitä epäkohtia, jotka johtivat myös vanhusten menehtymiseen. Laiminlyöntien takia hoivakoteja suljettiin.

Vanhusten hoidon puutteet olivat kuuma peruna vaalien alla 2019. Muun muassa Attendon Alavudella sijaitsevan Pelimanni-hoivakodin toiminta keskeytettiin puutteiden takia. Kuva: Reijo Hietanen

Myrskyn ja kohun keskellä poliitikot päättivät hoitaa asian niin sanotulla hoitajamitoituksella.

Vaatimukset alkoivat tuolloisesta vasemmisto-oppositiosta, ja eduskuntavaalien alla poliitikot yhtyivät laajassa rintamassa vaatimaan hoitajamitoitusta, jolla vanhusten hoito-ongelmat oli määrä ratkaista.

Kyse oli siitä, että kun kirjataan lakiin vanhuksille riittävä hoitajamitoitus, niin ongelma poistuu.

Demarien Krista Kiuru johti tuolloin oppositiopuolueen edustajana eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa. Elämään jäi hänen näkemyksensä, että kyseessä ei ole kuin muutaman tunnin homma.

Todellisuus on ollut toinen, karumpi.

Kun laki vihdoin on saatu kirjattua, se on kääntynyt itseään vastaan.

Mitoitus on nyt 0,55 hoitajaa / vanhus. Ensi vuoden alusta mitoitus nousee 0,6 hoitajaan vanhusta kohden. Lopullinen hoitajamitoitus, eli 0,7 hoitajaa vanhusta kohden, astuu voimaan vaalikauden lopussa, aprillipäivänä 2023.

Hoitajamitoituksen Lopputulos on tuonut mieleen entisen Neuvostoliiton. Tärkeintä on pykälä itse, ei vanhusten hoito.

Asia on kunnossa, kun asia on laissa. Viis todellisuudesta.

Kun hoivayksiköissä valtion laissa määrittelemiä mitoitusvaatimuksia ei saada täyteen, on helpompi jättää vanhukset kotiin. Viranomaisten vaatimukset täyttyvät parhaiten, jos ei tee mitään.

- Paikkoja on tyhjillään, jotta mitoitus säilyy lain edellyttämällä tasolla, sanoi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen projektijohtaja Päivi Mäkimartti Uutissuomalaisen jutussa 6. lokakuuta.

Yksityisellä puolella hoitopaikkoja olisi tarjolla satoja, mutta hoitajapula yhdistettynä hoitajamitoituksen vaatimuksiin on johtanut mielettömään lopputulokseen.

Moni vanhus pärjäisi normaalisti pienemmälläkin hoitajamitoituksella, mutta kun laki sanoo, ettei pärjää, niin ei pärjää.

Siksi vanhus saattaa uudistuksen jälkeen jäädä kokonaan ilman hoivapaikkaa.

Ja hoitajia ei ole saatu lupausten mukaisesti, eikä hetkeen taatusti saadakaan.

Kiuruun on vedottu, että vanhusmitoitus nykyisessä muodossaan pitäisi vetää laista pois, ainakaan sitä ei saisi nostaa 0,7:ään. Se johtaisi alan toimijoiden mukaan mahdottomaan tilanteeseen.

IS:lle kerrotaan, ettei Kiuru ota esityksiä kuuleviin korviinsa.

Sen ymmärtää. Kyseessä olisi kasvojen menetys, mikä ei poliitikoille sovi.

Viime vaalikaudella tuolloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) oli ainoa suuren puolueen puheenjohtaja, joka ei kannattanut hoitajamitoitusta eikä siihen uskonut. Kritiikkiä Orpo sai omiltaankin.

Juha Sipilän johtama keskusta empi, mutta yhtyi lopulta opposition vaatimuksiin hallituksen niskaan sataneen kritiikin jälkeen.

Kokoomusta haukuttiin olan takaa. Kokoomuksen mainetta mustasivat myös puolueen riveistä terveysfirmojen suurille palkoille pompanneet erityisavustajat ja entiset kansanedustajat.

Orpo ei perääntynyt, häneltä jäi elämään lause "vanhus ei ole desimaali". Mutta totuudenpuhujalle kävi kuten usein käy. Kokoomus otti vaaleissa takkiin, hoitajamitoitus saattoi hyvinkin olla vaalitappion ratkaiseva syy.

Historiankirjoittajat voivat pohtia, menettikö Orpo hoitajamitoituksen takia pääministeripaikan Sdp:n Antti Rinteelle.

Aluevaalien alla hoitajamitoitusten, sairaiden ja vanhusten hoivan ohella vaalikeskusteltuun tunkevat väkisinkin myös terveydenhoitoalan palkkakysymykset.

Hoitajien Tehy ja sen puheenjohtaja Millariikka Rytkönen urakoivat täysillä, että hoitajien palkkaratkaisu nousee myös vaalikeskustelun ytimeen.

Houkutus puuttua tes-kysymyksiin on monelle poliitikolle liian suuri, vaikka kaikkien poliitikkojen tulisi muistaa, millaisen sotkun kokoomus ja sen puheenjohtaja Jyrki Katainen saivat aikaan vaatimalla Sari Sairaanhoitajalle 500 euron kuoppakorotusta 2007.

Ensimmäisenä populismin markkinoille ehti Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka esitti hoitajille sekä palkankorotuksia että nelipäiväistä työviikkoa.

Kun samoille apajille tulevat päiväkotiväki, opettajat sekä muu porukka, jolle Kunta- ja hyvinvointialuetyönantaja KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen yrittää kaivaa palkkarahoja, Henrikssonia tuskin paikalla nähdään.

Siis etsimässä ratkaisuja.

Lupaaminen on helpompaa.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kannattaakin jo kysellä, aikooko Rkp unohtaa opettajat.

Helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin ei kannata lupailla.