Ruokolahden kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtaja Anu Sepposen virkasuhde puretaan päättymään heti kokouksen jälkeen." /> Ruokolahden kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtaja Anu Sepposen virkasuhde puretaan päättymään heti kokouksen jälkeen." />

YLE


Poliisi tutkii kahden lapsen loukkaantumiseen johtanutta liikenneonnettomuutta Espoossa.

Onnettomuus tapahtui eilen maanantaina iltapäivällä Keran hallien kohdalla, Karamalmintien varrella. Kaksi alakouluikäistä poikaa oli lähtenyt ylittämään tietä juosten suojatien kohdalla. Pojat jäivät suojatiellä auton alle.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii onnettomuutta alustavasti nimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus.

Toinen lapsista loukkaantui vakavammin, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. Poliisilla ei ole tällä hetkellä tietoa hänen vammoistaan. Toinen pojista kävi myöhemmin tarkastuttamassa vammansa sairaalassa.

Henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut suojatielle juoksevia lapsia tarpeeksi ajoissa. Tähän vaikuttaneita seikkoja selvitetään esitutkinnassa.

Päihteillä ei epäillä olevan tekemistä asian kanssa.

mardi 2 novembre 2021 18:30:44 Categories: YLE kunnanjohtajat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.