Ilta Sanoma

Potilasmäärät ja jätevesi sen kertovat: epidemia jyllää edelleen. Molemmat rokotteet saaneiden osuus nyt 78 prosenttia.

Pirkanmaan koronaviruksen ilmaantuvuus on jäänyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) alueella korkeahkolle tasolle. Eikä tilanne näytä olevan helpottumassa.

- Rokottamattomilla aikuisilla on nyt Pirkanmaalla merkittävä vaara saada koronatartunta ja sairastua vakavasti, Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä eli niin sanottu koronanyrkki varoittaa tiedotteessaan.

PSHP kertoo, että perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon tarve on koronan vuoksi noussut. Pirkanmaalla on nyt yhteensä 19 potilasta vuodeosastohoidossa. Erikoissairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on Pirkanmaalla kuluvan viikon alkaessa ennallaan.

Samalla Tampereen Viinikanlahden jätevesinäytteiden virusmäärä on niin ikään nousussa.

Koronanyrkki kannustaakin jokaista hankkimaan koronavirusrokotteet ja noudattamaan voimassa olevia kasvomaskisuosituksia. Uusia ensimmäisiä koronarokotuksia otettiin viime viikolla Pirkanmaalla noin 1?800 eli nousua edellisviikkoon verrattuna on tullut 0,4 prosenttia.

Ensimmäisen rokotuksen on saanut nyt 86 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista. Molemmat rokotukset on saanut 78 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla nyt 118 tartuntaa 100?000:ta asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä viikon ajalta oli 8,3 prosenttia.

Viime viikolla todettiin 345 uutta koronatartuntaa. Tartunnan lähde selvisi varmuudella 53 prosentissa tapauksista. Eniten tartuntoja oli 20-39-vuotiailla, jotka olivat tartunnan saadessaan rokottamattomia.

Pirkanmaan yleinen maskisuositus jatkuu ennallaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja kotihoidossa henkilökunnan kirurgisen suu-nenäsuojan käytöstä ei voida toistaiseksi luopua.

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi vierailtaessa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Myös potilaiden suositellaan käyttävän kasvomaskia mahdollisuuksien mukaan.

Jos koronatilanne Pirkanmaalla säilyy nykyisellään, alueellinen pandemiaohjausryhmä arvioi ensi viikolla uusien suositusten ja kokoontumisrajoitusten tarvetta sekä ravintolarajoitusten käyttöön oton ehdottamista valtioneuvostolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 18:05:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.