Ilta Sanoma

Pohjoisessa ei ole ollut järjestäytynyttä huumeorganisaatiota, vaan tiivis ystäväporukka, sanovat laajan huumejutun syytetyt.

"Lapin Jokeri" -käyttäjänimeksi epäilty kemiläismies kiistää kaikki häntä vastaan nostetut syytteet. Kuva: Nina Susi

Lapin käräjäoikeuden Kemin istuntopaikassa koko syksyn jatkuvassa laajassa huumeoikeudenkäynnissä kuultiin tiistaina miehiä, joiden syyttäjä väittää olevan huumekauppojen päätekijöitä.

Kemissä paikalla oli vain yksi vastaaja. Muut pääsivät ääneen Oulun, Kuopion ja Pyhäselän vankiloista.

Erikoissyyttäjä Hannu Koistisen mukaan pohjoisessa toimi vuosina 2020 ja 2021 rikollisryhmä, joka järjesti alueelle poikkeuksellisen paljon huumeita. Hän vaatii liigan jäsenille eri mittaisia vankeustuomioita.

Syytteiden mukaan valtavaa huumebisnestä on Kemin seudulla johtanut 34-vuotias mies, joka käytti Anom-viestipalvelussa käyttäjänimeä "The Joker of Lapland", "Lapin Jokeri".

Jutussa on kaikkiaan 32 syytettyä. Heille haetaan tuomiota yhteensä yli 60 rikoksesta. Valtaosa syytteistä koskee törkeitä huumausainerikoksia.

Lapin käräjäoikeuden Kemin istuntopaikassa oli läsnä vain yksi syytetty. Muita kuultiin videoiden välityksellä.

Lapin käräjäoikeuden Kemin istuntopaikassa oli läsnä vain yksi syytetty. Muita kuultiin videoiden välityksellä. Kuva: Nina Susi

Poliisin esitutkinnan mukaan Pohjois-Suomeen on toimitettu rikoksentekoaikaan lähes 40 kiloa amfetamiinia. Siitä poliisi onnistui takavarikoimaan 16 kiloa.

Esitutkinnassa takavarikoitiin myös muun muassa kymmenen ampuma-asetta, räjähteitä ja lähes 100?000 euroa käteistä.

Lisäksi poliisi sai takavarikkoon muitakin huumausaineita. Poliisin arvion mukaan Pohjois-Suomeen toimitettujen huumeiden arvo katukaupassa on ollut 6-7 miljoonaa euroa.

Tutkintaan liittyy Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin toteuttama Greenlight-operaatio, jonka kautta FBI pääsi käsiksi eri maissa toimivien rikollisten salattuun viestinvaihtoon. FBI on luovuttanut tietoja yhteistyömaiden viranomaisille. Myös Suomen poliisi pystyi hyödyntämään näitä tietoja esitutkinnoissaan.

Lue lisää: Syyte: FBI:n haaviin jäänyt "Lapin Jokeri" pyöritti valtavaa huumebisnestä - kotietsinnöissä löytyi kiväärejä ja dynamiittia

Syyttäjän mukaan pohjoisessa on toiminut rikollisorganisaatio, jonka toiminnassa keskeisessä roolissa ovat olleet salattuun viestinvaihtoon tarkoitetut SkyECC- ja Anom-laitteistot.

Organisaation johdossa on toiminut Anom-viesteissä "Lapin Jokerin" käyttäjänimellä esiintynyt 34-vuotias kemiläismies.

Oikeudenistunnossa kuultu mies kiisti kaikki häntä vastaan nostetut syytteet. Hänen mielestään Kemin seudulla ei ole toiminut minkäänlaista rikollisliigaa, vaan kyseessä on ollut kaveriporukka, joka on tuntenut toisensa jo pitkään.

Hän kertoi avustaneensa kaveriaan doping-aineiden kaupoissa ja syyllistyneensä korkeintaan avunantoon törkeässä huumerikoksessa.

Mustaan t-paitaan pukeutunut mies vastasi kysymyksiin Oulun vankilasta videon välityksellä. Hän puhui itsevarmasti ja hivenen ylimielisesti, välillä jopa huvittuneena.

- Tutkinnassa on vedetty mutkat suoriksi. Käsittämättömiä juttuja. Minua on kuitenkin valvottu tarkasti koko ajan, kaikki liikkumiset ovat olleet poliisin tiedossa ja autot seurannassa, mies sanoi.

Kemiläismies myöntää käyttäneensä Anom-puhelinta kaksi kertaa, Skyta ei koskaan. Syytteissä mainittuja "Joker of Lapland" tai "Bingo" käyttäjänimiä hän ei tunne.

- Anom-puhelimen käyttö on liittynyt yhden henkilön hakemiseen juna-asemalta. Olen vienyt hänet kätkön luo. Puhelimia on tullut Kemiin useita ja niitä ovat käyttäneet monet henkilöt, hän kertoi.

- En tunne ensimmäistäkään tällaista käyttäjänimeä käyttävää henkilöä enkä ole tavannut ensimmäistäkään heistä. Minulla ei ole ollut muita viestintävälineitä kuin oma puhelin.

Kemiläismies istui kuuden vuoden vankeustuomiota Sukevan vankilassa, josta hän pääsi koevapauteen elokuussa 2019.

Hänen mukaansa vankilassa oli tuolloin parikymmentä merilappilaista vankia, mutta yhteydenpito heidän kanssaan ei ollut mahdollista. Syyttäjän mielestä huumekauppaa käyneen rikollisliigan jäsenet ovat olleet tekemisissä toistensa kanssa jo Sukevan vankilassa.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 16:37:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.