Ilta Sanoma

Antti Laitisen taideteoksesta rajattu twiitti lähti verkossa viraaliksi.

Ei Hobitin kolo eikä CIA:n tai Nasan tekosia vaan kuvataiteilija Antti Laitisen taidetos Virosta Otepään läheltä kesältä 2018.

Ei Hobitin kolo eikä CIA:n tai Nasan tekosia vaan kuvataiteilija Antti Laitisen taidetos Virosta Otepään läheltä kesältä 2018. Kuva: Antti Laitinen

Somerolainen kuvataiteilija Antti Laitinen sai Broken Landscape -teossarjan neljännelle osalleen valtavan kansainvälisen huomion.

Chicagolaisen asianajajan teoksesta rajaamaa ja 18. lokakuuta julkaistua twitterviestiä katsottiin maailmalla muutamassa päivässä yli 10 miljoonaa kertaa, ja teoksesta liikkuu sosiaalisessa mediassa muitakin kuvia ja viestejä.

Antti Laitisen taideteoksen saamasta valtavasta huomiosta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kuvassa on pellon laidassa olevassa kuusimetsäsaarekkeessa iso ja pyöreä, 4,5 metriä halkaisijaltaan oleva reikä.

Sosiaalisen median keskusteluissa reikä yhdistettiin mm. hobitteihin, television kulttisarjaan Twin Peaksiin tai CIA:n tai Nasan tekosiin.

Laitinen oli alkuun täysin tietämätön teoksensa saamasta suuresta huomiosta. Hän havahtui asiaan vasta, kun hän alkoi saada asiaan liittyviä yhteydenottoja.

-?Kun aloin googlailla, twiitillä oli jo 10 miljoonaa katselukertaa. Sen jälkeen somepostauksia tuli useilla muillakin kielillä, mm. japaniksi, Laitinen sanoo Ilta-Sanomille.

Taiteilija Antti Laitisen teos sai valtavan kansainvälisen huomion.

Taiteilija Antti Laitisen teos sai valtavan kansainvälisen huomion. Kuva: Hanna Laasanen

-?Ymmärrän hyvin, että tuollainen kuva voi olla kiinnostava. Kun on tuollainen kolo, pelkkä reikä metsässä, Laitinen lisää.

Kun viesteihin alettiin tägäillä Laitisen nimeä, myös vierailut Laitisen kotisivuilla suorastaan räjähtivät. Jos tavallisesti Laitisen kotisivuilla vierailee muutama henkilö päivässä, vilkkaimpana päivänä kävijöitä oli noin 4?600.

-?Kävijämäärä saattoi olla tuhatkertainen, Laitinen sanoo.

Idean reiästä metsään Laitinen sanoo tulleen siitä, että hän on halunnut ottaa sellaisen maisemakuvan, jossa maisema on rikottu siten, että maisemasta "otetaan jotakin pois".

-?Sitten minua pyydettiin kesällä 2018 Otepään lähelle Viroon taidetapahtumaan. Lähdimme etsimään sopivaa kohdetta, ja sitten löytyikin tuollainen metsäsaareke pellon reunassa.

Laitinen sanoo, että tiheä kuusimetsä teki pellon reunaan ikään kuin seinän.

-?Siitä ei yhtään näe läpi, mitä siellä sisällä on. Kun poistaa seinän edestä, näkee kuusimetsän sisään, jossa kaikki on pelkkää ruskeaa. Ajattelin, että siitä olisi hauska tehdä kuva, Laitinen kertaa.

Teos valmistui vajaassa viikossa. Valokuva on aidossa koossaan vaikuttavan kokoinen: 2,5 metriä x 1 metri.

Laitinen tunnetaan muistakin luontoaiheisista taideteoksistaan. Hän on tehnyt niitä mm. Alpeilla ja Tilburgissa Hollannissa, mutta suurin osa on omassa pihapiirissä tai sen lähistöllä Somerolla.

Laitisella on jo uusi teos vireillä kotikonnuillaan Somerolla. Siihen liittyvät puut ja metalliverkko.

-?Teos menee kutakuinkin samaan sarjaan Otepään taideteoksen kanssa, Laitinen sanoo arvoituksellisesti.

Ensi kesänä Laitisen teokset täyttävät koko Wäinö Aaltosen museon Turussa. Kyseessä on toukokuussa avautuva yksityisnäyttely, ja siellä esillä on kymmeniä Laitisen tekemiä taideteoksia.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 15:40:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.