Syrjäytetty pääministeri Hamdok on ollut kotiarestissa noin viikon verran. Muiden pidätettyjen siviilihallinnon edustajien olinpaikasta ei ole ed" /> Syrjäytetty pääministeri Hamdok on ollut kotiarestissa noin viikon verran. Muiden pidätettyjen siviilihallinnon edustajien olinpaikasta ei ole ed" />

YLE


Sudanin vallankaappauksessa syrjäytetty pääministeri Abdalla Hamdok vaatii hallintonsa palauttamista ja siviilihallinnon pidätettyjen ministereiden vapauttamista, kertoo Sudanin tiedotusministeriö.

Hamdok vaatii maanantaisessa lausunnossaan tilanteen palauttamista vallankaappausta edeltävälle tolalle. Hän ei myöskään suostu neuvottelemaan maata hallitsevan sotilasjohdon kanssa.

Hamdokin lausuntoa edelsi tapaaminen Yhdysvaltain, Britannian ja Norjan suurlähettiläiden kanssa hänen kotonaan, jossa hän on ollut kotiarestissa noin viikon verran.

Yhdysvaltojen Afrikan sarven erikoislähettilään Jeffrey Feltmanin on tarkoitus saapua tänään tiistaina pääkaupunki Khartumiin löytääkseen keinoja yli viikon jatkuneen kriisin lievittämiseksi.

Kolme vuosikymmentä vallassa ollut Sudanin diktaattori Omar al-Bashir syrjäytettiin keväällä 2019, jonka jälkeen valta siirtyi demokraattisiin muutoksiin tähtäävälle siirtymäajan neuvostolle saman vuoden elokuussa.

Sudanin armeijan komentaja Abdel Fattah al-Burhan kaappasi vallan siirtymäajan hallinnolta viime viikon maanantaina.

Pidätettyjen siviilihallinnon johtajien tilanteesta ei tietoa

Vallankaappauksen yhteydessä pidätettiin pääministeri Hamdokin lisäksi useita siviilihallinnon virkamiehiä ja ministereitä.

Pidätettyjä siviilihallinnon johtajia edustava asianajaja Kamal al-Gizouli kertoi aiemmin maanantaina, ettei heidän olinpaikkansa ole tiedossa.

Asianajajan mukaan pidätetyt ovat juridisesti erittäin vaarallisessa tilanteessa, sillä heidän tilanteestaan tai heidän tutkintansa johtajasta ei myöskään ole tietoa.

Sudanissa on osoitettu monena päivänä mieltä vallankaappauksen jälkeen. Mielenosoituksissa on kuollut ainakin 12 ihmistä.

Yhteydet internetiin ovat olleet laajalti estettynä, ja valtaosa pääkaupunki Khartumin kaupoista on ollut kiinni. Myös monet siviilivirkamiehet ovat kieltäytyneet tekemästä töitä ennen siirtymäajan hallinnon palauttamista.

Lue myös:

Sudanin pääministeri on päässyt kotiinsa - muut siviilijohtajat ovat edelleen pidätettyinä (26.10.)

Sudaniin julistettiin hätätila - sotilaat vangitsivat varhain maanantaina maan siviilijohdon (25.10.)

mardi 2 novembre 2021 09:50:13 Categories: Sudan YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.