Koronarokotteista voitaisiin tehdä pakollisia joko tartuntatautilakia muuttamalla tai koronapassin avulla. Selvitykset valmistuvat ensi vuoden puolella." /> Koronarokotteista voitaisiin tehdä pakollisia joko tartuntatautilakia muuttamalla tai koronapassin avulla. Selvitykset valmistuvat ensi vuoden puolella." />

YLE


Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää, voidaanko esimerkiksi ikääntyneiden kanssa työskenteleviltä hoitajilta edellyttää koronarokotteita. Kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan koronarokotteista voitaisiin tehdä pakollisia joko tartuntatautilakia muuttamalla tai koronapassin avulla.

- Näitä selvityksiä ollaan toki tekemässä, ja heti samaan hengenvetoon on todettava, että se on vaikeaa. Tämä ei ole lainsäädännöllisesti mitenkään helppoa, koska säädöksillä puututaan mahdollisesti yksilön itsemääräämisoikeuteen ja oikeuteen päättää omasta terveydestä. Tämä ei ole mitenkään yksinkertainen asia.

Hoitohenkilökunnan rokotepakkoa on vaatinut esimerkiksi Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä. Ryhmällä on tiedossa tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on levittänyt taudin esimerkiksi hoivakotiin.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy ilmoitti maanantaina kannattavansa sitä, että koronarokotteen lisääminen tartuntatautilakiin selvitetään. Tehyn mukaan lain muuttaminen voisi olla "järkevää ja tarkoituksenmukaista" nykyisessä epidemiatilanteessa.

Tartuntatautilain pykälässä 48 on jo nyt määritelty rokotteet, joita edellytetään työntekijöiltä potilaiden suojaksi.

Lakimuutoksen vaihtoehtona on nähty koronapassin käytön laajentaminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ehdotti viime viikolla, että hoitohenkilöstön rokotussuoja voitaisiin varmentaa väliaikaisesti passin avulla, mutta STM moitti ehdotusta puuttelliseksi.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on pitänyt esillä, että koronapassia tulisi edellyttää koko sote-henkilöstöltä, ei vain hoitohenkilöstöltä, jos sillä halutaan valvoa työntekijöiden rokotussuojaa.

Varhilan mukaan käynnissä olevat selvitykset valmistuvat vasta ensi vuonna.

- Kaikki ne kysymykset, joissa pykäliä mahdollisesti muutetaan, esimerkiksi laajennetaan koronapassia tai jotain muuta pykälää, niin ne todennäköisesti vaativat pidemmän ajan.

Katso koko A-studion keskustelu Yle Areenasta.

Lue lisää:

THL ehdottaa koronapassia hoitohenkilöstölle, STM moittii esitystä puutteelliseksi

STM:n Varhila: Koronapassin käyttö jatkuu todennäköisesti vuodenvaihteen jälkeen - myös passin käytön laajentaminen arvioitavana

Ministeri Krista Kiuru: Koronapassin käytön laajentaminen on mahdollista

mardi 2 novembre 2021 00:17:16 Categories: A-studio YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.