Ilta Sanoma

Poliisilla on vahva oletus vainajan henkilöllisyydestä ja räjähdyksen aiheuttajasta.

Varkaudessa oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kova räjähdys keskustan kerrostalossa.

Räjähdys sai alkunsa kolmikerroksisen talon toisen kerroksen yksiöstä.

Räjähdys oli niin voimakas, että kerrostalon seinään tuli aukko, ranskalainen parveke sortui ja ulko-ovi tuhoutui.

Yksiön sisältä löytyi menehtynyt henkilö.

Lue lisää: Jorma, 63, kertoo Warkauden lehdelle koti­talonsa räjähdyksestä: "Muutama sekunti lisää, niin olisin ollut siinä kohdalla"

Räjähdys herättää monia kysymyksiä.

Räjähdyspaikka maanantaiaamuna.

Räjähdyspaikka maanantaiaamuna. Kuva: TIMO HARTIKAINEN

Talo on hyvin rakennettu, tukeva kivitalo. Se on rakennettu 1950-luvulla, jolloin kerrostalot tehtiin vielä paikan päällä.

Talossa on sisäpuolella tiilimuuri, ulkopuolella paksut betoniharkot ja ulkovuorauksena rappaus.

Mikä aine tai menetelmä aiheutti sen, että talon seinä lensi ilmaan, pintoja mustui, mutta ikkunat säästyivät?

Poliisi kertoo IS:ssä omaavansa "selkeän näkemyksen", mitä Varkauden kerrostaloräjähdyksessä tapahtui.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Koponen sanoo, ettei kyse ei ollut "varsinaisesta räjähdysaineesta", jollaiseksi hän luokittelee sotilasräjähteet ja teolliset räjähteet.

Varkauden seudulla on aiemmin asuntoräjähdyksiä aiheuttanut butaanin käsittely, kun butaania on käsitelty varomattomasti kannabisöljyn valmistuksessa. Poliisin mukaan räjähdys ei johdu butaanin käsittelystä.

Koposen mukaan tarvitaan vielä rikospaikkanäytteistä varmistukset.

Räjähdys tapahtui yksiössä, jossa isännöitsijän mukaan on ollut kirjoilla yksi asukas.

Räjähdys oli niin raju, että huoneistossa löytyneen vainajan henkilöllisyys voidaan varmistaa vain dna-menetelmällä.

Poliisilla on vahva oletus vainajan henkilöllisyydestä ja räjähdyksen aiheuttajasta. Hän ei tutkinnanjohtaja Vesa Koposen mukaan ole "poliisin vanha tuttu".

Poliisi suoritti tutkimuksia paikalla maanantaina.

Poliisi suoritti tutkimuksia paikalla maanantaina. Kuva: TIMO HARTIKAINEN

Kun vainajan henkilöllisyys varmistuu, poliisi voi kommentoida kysymystä, onko räjähdys tahallinen teho vai vahinko.

Erikoiseksi toisen kerroksen yksiön tekee se, että asunnossa ei ollut kalusteita. Herää kysymys, mihin asuntoa käytettiin.

Paikalla käyneen kiinteistöhuoltoyhtiön edustajan mukaan asunto oli kalustamaton, kertoo Yle.

Poliisi ei vahvista asiaa.

Ilta Sanoma
lundi 1 novembre 2021 22:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.