Sport Content

F1-pomo linjasi: ärtymystä herättäneestä tilastoinnista saatetaan päästä eroon jo ensi kaudella

Sport Content - logo Sport Content 01.11.2021 20:42:33 Sport Content

Moottorikehitys ollaan myös jäädyttämässä ja jo tällä kaudella testiin päässeitä sprinttikilpailuja nähdään enemmän.

Ensi kauden aikana sprinttikisoja olisi tarkoitus ajaa yhteensä kuutena viikonloppuna, mutta asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu.

F1-sarjan urheilujohtaja Ross Brawn pitää tätä muutosta hyvänä asiana.

- Se on sitä erityisesti sen takia, että perjantaille tulee enemmän toimintaa kuin vain kaksi harjoitusta, Brawn sanoo The Telegraphille.

Brawn muistuttaa kuitenkin, että muutoksien kanssa kannattaa olla maltillinen.

- Olemme varovaisia, koska emme halua tehdä liian suuria muutoksia kerralla. Jo pelkästään uudet autot ovat jo sinällään iso uudistus, Brawn sanoi.

Sprinttikisaan liittyy kuitenkin ärtymystä herättänyt asia. Paalupaikka on merkattu tilastoihin lauantain sprinttikisan voittajalle, eikä perjantain aika-ajon nopeimmalle.

- Aiomme jatkaa keskusteluja oikeanlaisesta tulkinnasta. Se on yksi esillä olevista asioista, Brawn lupaili.

lundi 1 novembre 2021 22:42:33 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.