YLE


Suomen miesten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue päätti pitkäksi venähtäneen EM-kisaprojektinsa riemukkaasti pronssisiin mitaleihin. Koronapandemia lykkäsi EM-kisojen välierä- ja mitalipelivaihetta vuodella eteenpäin, mutta Suomi näytti lauantaina kuuluvansa edelleen maanosan eliittiin, kun joukkue nujersi Vantaalla hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan 14-6 (14-6).

- Meillä on ollut hirveän paljon vaihtuvuutta pelaajissa, myös puolustuksen puolella. Pitkään on ollut sellainen tilanne, että suurin osa puolustuksesta pelaa seurajoukkueissaan samalla systeemillä kuin maajoukkueessa. Nyt oli erilainen tilanne, ja jouduimme paljon useammalle pelaajalle opettamaan alusta pitäen asioita, Suomen puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen valaisi pelin jälkeen.

- Hyvin onnistuttiin, se oli todella mukava nähdä.

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton puheenjohtajan Roope Norosen mukaan koronatilanne on tehnyt maajoukkuetoiminnasta hankalaa, joten kisarupeaman päättyminen oli helpotus.

- Koko viime kevään tilanne Suomessa johti siihen, ettemme pitäneet yhtään fyysisiä leirejä. Emme halunneet riskeerata meidän kotimaista liigaa, sillä siinä olisi voinut käydä pahimmillaan aika huonosti. Nyt syksyllä olemme päässeet leireilemään ihan fyysisesti, Noronen sanoi ja kertoi lajin pystyneen pitämään kiinni harrastaja- ja pelaajamääristään koronasta huolimatta.

EM-kisojen lohkovaihe pelattiin jo vuonna 2019. Seuraavien EM-kisojen lohkot on määrä pelata ensi vuonna, ja mitaleista mitellään jälleen kahden vuoden päästä.

Suomi nappasi pronssia myös edellisistä EM-kisoista 2018.

Pelinrakentajasaappaat täytettävänä

Maajoukkueen on löydettävä lähitulevaisuudessa korvaaja jenkkifutiksen kriittisimmälle pelipaikalle, sillä pronssipeli oli Suomen ykköspelinrakentaja Miro Kadmiryn uran viimeinen ottelu. Yksi vaihtoehto paikkaajaksi on Kadmiryn opissa Helsinki Roostersissa ollut 19-vuotias Ambro Urjansson.

- Urjansson pelasi Ruotsi-maaottelun pari viikkoa sitten, ja hän on erittäin lupaava, nuori mies, joka tekee duunia tämän homman eteen. Toivotaan, että se on hän tai joku muu, Karppinen sanoi.

- Mutta kyllä meillä hyvää materiaalia tässä maassa on.

samedi 30 octobre 2021 21:37:46 Categories: YLE amerikkalainen jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.