YLE


Koronarajoitusten purkaminen on saanut ihmiset jälleen liikkeelle. Helsingissä lauantai-iltana järjestetyssä Helsinki Halloween Runissa aikuisetkin päästivät mielikuvituksensa valloilleen.

Moni tapahtumaan osallistuneista oli askarrellut koristeet ja juoksupukunsa itse.

Johanna ja Matleena Toivanen olivat pukeutuneet leppäkertuiksi.

Punamustiin leppäkerttuasuihin ja naamioihin pukeutuneet äiti ja tytär sinisissä peruukeissa.
Johanna ja Matleena Toivanen pukeutuivat Miraculous Ladybug -animaation supersankareiksi. Petteri Bu?low / Yle

- Erittäin hauskaa, äiti ja tytär nauroivat.

Perheen isä nautti syysillasta juoksukisan katsomossa.

Tapahtumaan osallistuneet juoksijat kertoivat pelottavan ilmeen loihtimisen olevan hauskaa.

Monien mielestä mukavinta oli kuitenkin yhdessä liikkuminen raikkaassa ulkoilmassa.

Jaakko Leikko oli askarrellut pukunsa itse iltapäivällä juuri ennen juoksua.

Halloween-juhlapöydäksi pukeutunt mies saapuu maalin Halloween Run-tapahumassa
Jaakko Leikko kertoi rakentaneensa juoksuasunsa iltse.Petteri Bu?low / Yle

- Parisen tuntia tämän rakentamiseen meni. Kannatti panostaa, koska tämä on vuoden tärkein juoksutapahtuma, Leikko veisteli.

Hänellä oli perhe kannustamassa katsomossa.

Leikko kertoi, että kaikki puvun tarpeet löytyivät kodin komeroista.

- Ei lapset tätä pelkää, vaikka pääni tässä pöydällä onkin, hän vakuutti.

Vantaalaiselle Nina Nummelalle Helsinki Halloween Run oli tuttu tapahtuma.

Kissanaiseksi pukeutunut nainen poseeraamassa ennen Halloween-Run-tapahtuman lähtöä
Nina Nummela päätti pukeutua kissanaiseksi.Petteri Bu?low / Yle

- Olen täällä kuudetta kertaa. Jokaiseen kisaan hankin uuden puvun, kissanaiseksi sonnustautunut Nummela nauroi.

"Parasta oli nähdä lasten iloiset ilmeet matkan varella"

Janika Sinkari-Karjalainen ja Niina Wuorio kertoivat hankkineensa puvut jo parisen vuotta sitten.

Kaksi halloweenasuihin pukeutunutta naista poseeramassa ennen Halloween Run-tapahtuman lähtöä.
Janika Sinkari-Karjalainen ja Niina Wuorio kertoivat pitävänsä hupijuoksutapahtumista. Petteri Bu?low / Yle

Tapahtumia on koronan vuoksi peruttu ja nyt asut saatiin käyttöön.

- Todella hyvä fiilis, Wuorio sanoi.

- Ollaan aiemmin oltu Extreme Run hupijuoksutapahtumassa, mutta tämä on ensimmäinen kerta tässä tapahtumassa, Sinkari- Karjalainen kertoi.

Molemmat totesivat, että on mahtavaa päästä yhdessä juoksemaan.

- Vuorotellen valitaan teema-asut. Nyt oli mun vuoro, Sinkari-Karjalainen sanoi.

Jarmo Lehtinen kertoi harrastavansa juoksua aktiivisesti. Halloween Run oli hänelle ensimmäinen.

Freddy Krueger-asuun ja Jussi-paitaan pukeutunut mies Halloween Run-tapahtuman lähtöpaikalla.
Jarmo Lehtinen oli pukenut ylleen jussipaidan, vaikka helsinkiläinen onkin.Petteri Bu?low / Yle

Jaswir Finer on juossut myös maratoneja. Helsinki Halloween Runissa valittavana oli viiden tai kymmenen kilometrin juoksumatka.

Satuhahmoksi pukeutunut nainen poseeraa ennen Halloween Run-tapahtuman lähtöä.
Jaswir Finer on maratoonari, joka nautti Helsingissä järjestetystä hupijuoksutapahtumasta.Petteri Bu?low / Yle

Julian mielestä parasta tapahtumassa olivat lasten iloiset ilmeet matkan varrella.

Turkoosilla metallinhjohtovärillä kasvonsa maalannut nainen poseeraa ennen Halloween Run-tapahtuman nlähtöä
Juliasta juoksutapahtuma oli mukava kokemus. Hän ilahtui nähdessään lasten suuren riemun.Petteri Bu?low / Yle

- Ihan parasta oli nähdä lasten iloiset ilmeet tuolla matkan varrella, Julia kertoi maaliin saavuttuaan.

Eino Ropponen päätti pukeutua luurankopojaksi.

Luurankoasuun pukeutunut nuori poika poseeraamassa Halloween Run-tapahtumassa.
Eino Ropponen oli pukeutunut luurankoasuun.Petteri Bu?low / Yle

Kalle Lotta saapui maaliin kärkikahinoissa. Hän sijoittui miesten sarjassa neljänneksi.

Halloween Run-tapahtumaan osallistunut kasvomaalattu mies lähikuvassa.
Kalle Lotta oli illan kovakuntoisimpia juoksijoita.Petteri Bu?low / Yle

Halloweenin juhlinta on siis jo vakiinnuttanut paikkansa myös Suomen pimeässä syksyssä. Noidat ja haamut ovat liikkeellä Yhdysvalloista rantautuneessa juhlassa.

Lue lisää:

Halloweenin vietto on lapsille jo perinnettä - merkkipäiväksi siitä ei vielä ole

Halikon kurpitsapuistossa ensimmäisellä viikolla jopa 70 000 kävijää - yleisöä Hangosta Petsamoon

Halloween-hauskuuksista ei tarvitse luopua korona-aikanakaan - lastenlääkäri antaa vinkit turvalliseen juhlintaan

dimanche 31 octobre 2021 01:00:33 Categories: YLE halloween

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.