YLE


GLASGOW Miten maistuisi haggis ja uppopaistettu Mars-patukka? Ehkäpä huuhdeltuna alas Irn-Bru- limonadilla tai erityisvahvalla Buckfast-halpisviinillä?

Skotlannin toiseksi suurin kaupunki Glasgow on tunnettu rempseästä menostaan ja maanläheisistä herkuistaan.

Tänään kaupunkiin rantautuu kuitenkin toisenlaisiin pitoihin tottunut väki: yli sata valtionjohtajaa mukaan lukien Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Suomen presidentti Sauli Niinistö.

Ilmastokokouksen mainoksia kadulla Glasgowssa.
Glasgow'n katukuvassa näkyy ilmastohuippukokouksen mainoksia. Andy Buchanan / AFP

Skotlantilaisen vieraanvaraisuuden toivotaan toimivan, sillä eilen virallisesti alkanut kaksiviikkoinen 26. YK:n ilmastokokous on tärkeä.

Glasgow'n COP26-kokouksessa tehdään välitarkastus siitä, kuinka Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet toteutuvat. Tarkastus on viivästynyt, sillä vuoden 2020 tapaaminen peruttiin koronapandemian vuoksi.

Samalla maailmaa ovat koetelleet äärimmäisen vakavat luonnonilmiöt, jotka ovat tehneet ilmastonmuutoksen kouriintuntuvaksi myös Euroopassa.

YK kuvailee, että maailma on nyt "punaisessa hälytystilassa", eivätkä maiden nykyiset päästösitoumukset riitä Pariisin alle kahden asteen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi.

Maiden viralliset sitoumukset ovat viemässä maapalloa reilun kahden asteen lämpenemiseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Nykytutkimuksen valossa lämpeneminen pitäisi kuitenkin saada pysäytettyä 1,5 asteeseen.

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistuivat Pietarin talousfoorumiin yhdessä.
Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin eivät matkusta Glasgow'hun. Kuvassa presidentit ovat Pietarin talousfoorumissa vuonna 2019. Juri Kotsetkov / EPA

Odotukset kokouksen alkaessa ovat ristiriitaisia.

Pettymystä on herättänyt se, että niin Venäjän presidentti Vladimir Putin kuin Kiinan johtaja Xi Jinping osallistuvat kokoukseen vain videolinkin välityksellä.

Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen kolmanneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan Intian pääministeri Narendra Modi on paikalla. Hän kuitenkin ilmoitti, ettei Intia sitoudu maalta toivottuun hiilineutraaliustavoitteeseen.

Koronaepidemia on laittanut kansantaloudet tiukoille. Silti rikkaiden maiden pitäisi päästä sopuun siitä, kuinka lupaukset 100 miljardin vuosittaisesta ilmastorahoituksesta köyhille valtioille kustannetaan.

Asialistalla on myös vaikea markkinamekanismikysymys. Mailla on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka muualla tehtyjä ymparistötoimia pitäisi saada hyödyntää omissa ilmastotavoitteissa.

Nuoret osoittavat mieltä englantilaisen pankin edessä Lontoossa.
Glasgow'n kokouksen alla mielenosoituksissa on vaadittu toimia ilmaston hyväksi. Kuvassa mielenosoittajia Lontoossa. Wiktor Szymanowicz / AOP

Toivoa tuo kuitenkin se, että ilmastonmuutos otetaan entistä vakavammin maailmanlaajuisesti.

Presidentti Joe Biden on palauttanut Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksen piiriin. Moni maa on jo tiukentanut päästötavoitteitaan, vaikka lupauksilla ei vielä YK:n tavoitteeseen päästäkään.

Entistä useampi uskoo vihreiden satsausten tuovan myös taloudellista etua, mikä vähentää epäilyksiä lupausten pitämisestä. Suuria lupauksia tehneen kokouksen isäntämaa Britannian pääministeri Boris Johnson visioi esimerkiksi, että vihreä teknologia luo työpaikkoja EU-eron puolesta äänestäneille taantuneille teollisuusalueille.

Maailma muuttuu. Glasgow'ssakin voi tätä nykyä ostaa vegaani-haggista perinteisen sisäelimillä täytetyn version sijaan.

Eikä hätää maailman johtajat: 4. COP26-kokouksen ruokalistalta ei löydy uppopaistettua Mars-patukkaa. Aineksista 95 prosenttia on Britanniassa tuotettua lähiruokaa ja menyy tarjoilee "skotlantilaisen fuusiokeittiön" antimia.

Uskotko, että YK:n ilmastokokouksessa saadaan aikaan muutoksia? Voit keskustella aiheesta 2.11. kello 23:een asti.

Lue Ylen päivittyvästä seurannasta tuoreimmat ilmastouutiset

Lisää aiheesta:

Taas alkaa yksi ilmastokokous - mihin se pystyy, kun edellisetkään eivät pystyneet?

Yli sadan kohdan lista ilmastopäätöksiä odottaa Glasgow'ssa - Kiina, Brasilia ja Intia ratkaisevat lämpeneekö maapallo 1,5 astetta vai enemmän

Talousmahtien johtajat sitoutuivat tavoittelemaan ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen - "vaatii merkittäviä ja tehokkaita toimia kaikilta mailta"

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen: "G20-maiden sopimus merkittävä käännekohta"

lundi 1 novembre 2021 08:10:00 Categories: YLE ilmastokokoukset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.