Saksan suurin paradoksi ovat Berliinin leikkipuistot.

Saksalaiset ovat noin yleensä varovainen kansakunta, joka välttää riskejä. Viimeksi koronatoimissa on näkynyt, miten tiukoilla rajoituksilla on yritetty pitää vaikeasti hallittava pandemia kurissa.

Berliinin leikkipuistoissa vallitsee täysin toinen yhteiskuntajärjestys, suorastaan villi kaaos.

Kiipeilytelineet ja -verkot on rakennettu niin, että jo kolmevuotias pystyy kiipeämään metrien korkeuteen ja heilumaan yläilmoissa suoran pudotuksen riskillä.

Alussa piti melkein istua käsien päällä, etten olisi mennyt varmistamaan. Sisälläni huusi pohjoismainen vanhempi, joka oli tottunut siihen, että leikkipuistoissa pitää jatkuvasti olla täysin turvattu ympäristö.

Sitten opin Berliinin tavoille. Berliinissä leikkipuistot rakennetaan ihan tietoisesti niin, että lapset joutuvat jatkuvasti punnitsemaan riskejä. Taustalla on selvä logiikka: jos kiipeilytelineessä on todellinen vaara pudota pahasti, niin lapsi oppii varovaiseksi.

Miten lapsi muuten oppii varomaan riskejä?

Joihinkin kouluikäisille tarkoitettuihin leikkipuistoihin vanhemmat eivät saa edes tulla mukaan. Paikalla on varhaiskasvattaja, joka pikemminkin ohjaa tarvittaessa kuin valvoo.

Kysyin saksalaiskaveriltani, voiko paradoksi olla sittenkin kehäpäätelmä. Ovatko saksalaiset juuri sen vuoksi varovaisia aikuisina, koska he ovat lapsesta asti oppineet arvioimaan riskejä ilman helikopterivanhempaa vieressä tai turvakaidetta kiipeilytelineessä?

Kaverini vastasi, että kyse on enemmän luottamuksesta. Hänen mukaansa moni saksalaiskasvattaja uskoo, että lapseen ja tämän kykyihin tehdä itsenäisiä päätöksiä pitää luottaa.

Pitää luottaa siihen, että lapsi kiipeää vain sille korkeudelle, josta pääsee alas. Pitää luottaa siihen, että lapsi tajuaa pääosin itsekin, milloin edessä on vaarallinen pudotus. Luotetaan saha tai linkkuveitsi käteen, koska vain harjoittelemalla oppii turvallisen käytön.

Lasten annetaan myös selvittää pienet kiistat leikkipuistoissa keskenään. Tappelun pitää olla raju ennen kuin vanhemmat puuttuvat asiaan.

Saksalaiskaverini mukaan luottamus lapseen pätee muissakin kysymyksissä. Lapsille ei välttämättä laiteta talvella hanskoja, jos lapsi ei niitä halua. Hanskoja ei laiteta vain siksi, että tässä säässä hanskat pitää vain olla. Sen sijaan kuunnellaan lapsen näkemys asiasta.

Tunsin osuman. Puen lapseni yhä säänkestäviin kausivaatteisiin, mutta hanskojen käyttöä en enää vaadi. He sanovat kyllä ennen kuin kädet toden teolla paleltuvat.

Berliinin hurjien leikkipuistojen jälkeen Helsingin puistot näyttävät tylsiltä, koska ne on rakennettu loputtoman turvallisiksi. Luottavatko saksalaiset lapsiin riskinotossa enemmän kuin suomalaiset?

Jopa saksalaisten vakuutusyhtiöiden kattojärjestö kannattaa leikkipuistoja, joissa lapsille opetetaan riskienhallintaa. Lapsena kehitetyt hyvät motoriset taidot suojaavat onnettomuuksilta myös vanhempana, niin ikään Berliinin leikkipuistoja ihmetellyt brittilehti The Guardian siteeraa tutkimusta vuodelta 2004.

Nyt katson jo aika rauhallisena, kun lapseni kurkkii kiipeilytelineestä parin-kolmen metrin korkeudesta ilman suojakaidetta.

Lapsille annettu vapaus tuo myös aikuisille vapautta. Jatkuvan varmistamisen sijaan voin istua rauhassa puiston penkillä tai seurustella muiden vanhempien kanssa.

Ehkä siksi kaikki, myös aikuiset, tuntuvat viihtyvän Berliinin hurjissa puistoissa.

Millainen olisi lapsille ihanteellinen leikkipaikka, jossa seikkailu ja turvallisuus ovat tasapainossa? Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan 2.11. klo 23 asti.

Lue lisää:

Kevään merkki on vanhempi, joka istuu hiekkalaatikon reunalla kalja kädessä - Aikuisten ja lasten huvit mahtuvat Berliinissä samaan puistoon