Ilta Sanoma

Katiska-huumevyyhdissä tuomion saanut Janne Järvinen ei anna valittujen urheilijoiden käyttää hänen omistamaansa venettä Enoshiman olympiaregatassa. Yksityishenkilö pelasti tilanteen.

Janne Järvinen ja Sinem Kurtbay kuvattuna olympiakarsinnassa Lanzarotella.

Janne Järvinen ja Sinem Kurtbay kuvattuna olympiakarsinnassa Lanzarotella. Kuva: Jukka Saarikorpi Spv / Lehtikuva

Suomelle Sinem Kurtbayn kanssa Nacra 17 -luokan olympiapaikan purjehtinut Janne Järvinen menetti torstaina lopullisesti mahdollisuutensa osallistua Tokion olympiakisojen regattaan Enoshimassa. Urheilun oikeusturvalautakunta päätti, että Olympiakomitea oli toiminut kisavalintakriteeristönsä mukaisesti valitessaan kisoihin Kurtbayn gastiksi Akseli Keskisen Järvisen sijasta.

Kun Järvinen kuuli itse tekemänsä valituksen kohtalosta, sinetöityi myös samalla toinen asia.

- Järvinen oli jo aiemmin ilmoittanut, että jos Olympiakomitean kisavalinta pysyy voimassa myös oikeusturvalautakunnan prosessin jälkeen, hänen omistamansa kisaveneen käyttö olympiaregatassa ei tule kyseeseen. Ja nyt tässä tilanteessa ollaan, kommentoi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki torstaina.

Hän piti oikeusturvalautakunnan ratkaisua "odotettuna".

Nacra 17 -olympiaprojekti on ollut Järvisen yksityisrahoittama. Keskinen tuli aikanaan kuvioon mukaan, kun Järvinen ei terveyssyistä pystynyt moneen kuukauteen purjehtimaan. Yrittäjänä vaurastunut Järvinen omistaa kokonaan kisaveneen ja on maksanut Keskiselle palkkaa purjehtimisesta.

Lue lisää: Huumetuomion saaneen Janne Järvisen valitus hylättiin - purjehduksen olympiapaikat säilyvät ennallaan

Hänen roolinsa projektissa nousi tapetille isosti alkukeväästä. Ensin Järvinen hankki Kurtbayn kanssa olympiamaapaikan, mutta noin puolentoista viikon kuluttua siitä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet 2,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen ennen kaikkea Niko Ranta-ahoon ja Janne Tranbergiin henkilöityneessä Katiska-huumerikosvyyhdissä.

Huhtikuun 23. päivänä Olympiakomitea valitsi kisaedustajaksi Keskisen. Perusteet olivat huippu-urheiluyksikön mukaan "urheilulliset" eivätkä liittyneet Järvisen tuomioon. Kulisseissa lukuisat suomalaiset urheiluvaikuttajat tekivät kuitenkin selväksi, ettei Järvistä olisi missään tilanteessa voitu kisoihin valita.

Lue lisää: Janne Järvisen valitus julki - vaatii kolmen purjehtijan valitsemista Nacra 17 -luokkaan

Järvinen vie tuomionsa hovioikeuteen eikä se ole lainvoimainen. Hän on käyttänyt Nacra-projektiin puolen vuosikymmenen aikana satojatuhansia euroja.

Koko jupakan ajan Järvisen omistama vene oli merikontissa matkalla Japaniin, jonne se on nyt saapunut.

Purjehdusmaajoukkueen valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko kertoo, että vaikka kyseinen alus on omistajansa määräyksestä käyttökiellossa olympiaregatassa, Kurtbay-Keskinen saa alleen laatukalustoa Japanissa.

Lue lisää: Huumetuomion saanut Janne Järvinen on katkera olympiajoukkueesta putoamisesta - "Tässä on monta eettistä ongelmaa"

- Heille tulee yksityisrahalla upouusi kisavene, jonka hinta on kaikkine lisäosineen 50 000 euroa. Kaksikko on harjoitellut huhtikuusta saakka Santanderin edustalla Espanjassa. Uusi Nacra tulee sinne, ja he ehtivät ajaa sitä vielä hyvin sisään ennen kisoja. Yksityistaho ei halua tulla nimellään julkisuuteen.

Kaijansinkko muistuttaa, että vaikka olympiakisoissa purjehditaan standardiveneillä, jotka ovat siis periaatteessa täysin samanlaisia, erojakin löytyy - tai niitä tehdään.

- Purje, masto, runko ja Nacrassa tietysti siivekkeet, joiden varassa se käytännössä lentää. Siinä ovat muuttujat. Kaikkiin näihin tehdään omia säätöjä, jotta vene on kisoissa todella kilpailukykyinen. Jannen jo Japanissa oleva venehän on todistetusti kilpailukykyinen, mutta ei ole syytä epäillä, ettei tästä saada kovalla työllä yhtä hyvää, Kaijansinkko totesi.

Kattojärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily tai Olympiakomitea eivät vielä ole keskustelleet Järvisen kanssa siitä, miten ja kenen kustannuksella tämän vene palautetaan Japanista Eurooppaan.

Juttua korjattu 27. toukokuuta kello 15.50. Tarkennettu Vili Kaijansinkon sitaattia kisaveneen hinnasta.

Ilta Sanoma
jeudi 27 mai 2021 18:59:24 Categories: Ilta Sanoma Purjehdus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.