Ilta Sanoma

Rene Rinnekangas voitti MM-pronssia slopestylessä. Enni Rukajärvi putosi niukasti mitaleilta.

Rene Rinnekangas taiteili MM-pronssille.

Rene Rinnekangas taiteili MM-pronssille. Kuva: Michael Madrid / USA Today Sport

Suomen Rene Rinnekangas saavutti lumilautailun MM-kisojen miesten slopestylessä pronssia. Kyseessä oli Rinnekankaan uran ensimmäinen MM-mitali.

Rinnekangas, 21, tarrasi pronssiin toisella laskullaan, josta hän keräsi pisteet 82,51. Ne riittivät loppuun asti kolmanteen sijaan.

Rinnekankaan pronssilasku oli frontside lipslide 270, frontside 270 boardlside, frontside bluntslide 450, switch tupla backside rodeo 900, backside 1620 ja caballerial 1440, Lumilautaliitto kertasi tiedotteessaan.

- Hiton hyvä fiilis. Oli vähän hankaluuksia. Eka rani meni omasta mielestä saakelin hyvin, mutta käsikosketuksesta rokottivat aika paljon. Toisella kierroksella sain vähän paremmin, mutta reileissä oli vähän rokkenrollia - mikä nyt kuuluukin lajiin, Rinnekangas kertoi tiedotteessa.

- Täydellinen keli: ei tuullut juuri ollenkaan ja naama palanut. En ole oikein vielä ehtinyt tajuamaan mitä tänään tapahtui. Ensimmäinen arvokisamitali ja mitaleille MM-kisoissa, niin on se iso asia, Rinnekangas kommentoi.

MM-kulta meni Norjan Marcus Klevelandille, joka sai parhaalla laskullaan pisteet 90,66.

Hopealle laski Kanadan Sebastien Toutant pisteillä 82,53.

Slopestylen naisten finaalissa Enni Rukajärvi jäi niukasti mitalisijojen ulkopuolelle.

Hän oli ennen viimeistä laskijaa, Zoi Sadowski Synnottia, vielä kiinni pronssimitalissa, mutta putosi lopputuloksissa neljänneksi.

Uusiseelantilainen Synnott laski viimeisen laskunsa upeasti ja nousi kilpailun voittajaksi. Yhdysvaltain Jamie Anderson otti hopeaa ja pronssi meni Australian Tess Coadylle.

Rukajärven ero pronssisijaan oli 0,23 pistettä.

- Tietenkin nyt nelossija vähän kirvelee, mutta ei tästä huononakaan voi olla. Pitkään olen caba tonnia kisaraniin miettinyt, ja nyt sen sain tehtyä. Muutama vähän kovempi temppu, niin olisi ollut saumat podiumille, Rukajärvi kommentoi viitaten caballerial 1080 -temppuun, jonka teki ensimmäistä kertaa slopestyle-kisassa.

Lumilautailun MM-kisat pidetään Yhdysvaltojen Aspenissa.

Ilta Sanoma
samedi 13 mars 2021 01:08:00 Categories: Ilta Sanoma Lumilautailu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.