Ilta Sanoma

Ilkka Herola oli todella tyytyväinen kesän gp-sarjan kokonaisvoittoon.

Ilkka Herola on vahvassa kesävireessä.

Ilkka Herola on vahvassa kesävireessä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Ilkka Herolan vahva vire yhdistetyn kesä-gp:ssä jatkui sarjan viimeisessä eli viidennessä kisassa, ja tuloksena oli sarjan kokonaisvoitto. Herola oli sunnuntaina toinen Itävallan Villachissa kisatussa kisassa.

Mäkiosuudella kolmanneksi hypännyt Herola lähti rullahiihtoon 17 sekuntia mäkikärki Mario Seidlin perään, ja seitsemän sekuntia Martin Fritzin perässä. Hiihdossa Herola ja itävaltalaiset Seidl ja Fritz taistelivat voitosta loppuun asti, ja lopulta Seidl kukisti Herolan 0,3 sekunnilla. Fritz oli kolmas jääden Herolasta 0,6 sekuntia.

Herola otti päätöskisan kakkossijan ohella kesä-gp:stä kaksi voittoa ja kaksi kolmossijaa. Seidl jäi Herolasta kokonaispisteissä 20 pisteen päähän.

- Hieno päivä, helkkarin hyvä hyppy ja hyvä hiihto-osuus, mutta rullahiihtäessä erot ovat pieniä. Ei ihan riittänyt voittoon, mutta toinen sija oli hyvä ja sillä varmistui kokonaiskisan voitto, Herola totesi Hiihtoliiton nauhoitteella.

- Olihan tämä ihan uskomaton viikko. Joka kisassa podiumilla ja noin hyvää hyppäämistä alusta loppuun, niin aijai, kyllä kelpaa, Herola iloitsi vielä.

Eero Hirvonen oli sunnuntain kisassa kuudes, vajaan minuutin kärjestä jääneenä. Arttu Mäkiaho oli kymmenes, Leevi Mutru 18:s ja Perttu Reponen 19:s.

Ilta Sanoma
dimanche 5 septembre 2021 22:34:00 Categories: Ilta Sanoma Yhdistetty

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.