STT

Korona-aika on karsinut käyntejä kohdunkaulan syövän seulonnoissa

STT - logoSTT 17/05/2021 05:07:40 STT
Kohdunkaulan syöväksi HPV-infektio kehittyy vain murto-osalla sen saaneista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN © LehtikuvaKohdunkaulan syöväksi HPV-infektio kehittyy vain murto-osalla sen saaneista. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Janita Virtanen

Kohdunkaulan syövät ovat lisääntyneet Suomessa alle 40-vuotiailla naisilla vuosituhannen vaihteen jälkeen. Taustalla on ainakin osittain syöpää aiheuttavien papilloomavirusten (HPV) yleistyminen.

Vanhemmilla naisilla syövät ovat edelleen vähentyneet - kuten jo vuosikymmenten ajan - seulonnan ansiosta, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) naistentautien poliklinikan osastonylilääkäri, dosentti Pekka Nieminen.

- Ilman kohdunkaulan syövän seulontaa syöpiä todettaisiin Suomessa vuosittain yli tuhat, kun nyt niitä todetaan noin 170 vuodessa, Nieminen sanoo.

Niemisen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisnaisista osallistuu joko kohdunkaulan syövän seulontaan tai käy muussa seulontaluonteisessa papa- tai HPV-testissä ainakin kerran viidessä vuodessa. Korona-aikana naiset ovat käyneet seulonnassa selvästi tavallista vähemmän, mikä on Niemisen mukaan erittäin huolestuttavaa.

Seulontaikäiset naiset saavat seulontakutsun viiden vuoden välein, osassa kuntia 30-60-vuotiaina, osassa kuntia myös 25- ja 65-vuotiaina.

Suomen Syöpärekisterin tutkimusjohtaja Ahti Anttila kertoo, että seulontaohjelman avulla voidaan ehkäistä noin 80 prosenttia kohdunkaulan syövistä - yli 40-vuotiaiden naisten syöpiä vielä tätäkin paremmin.

HPV-viruksia eniten parikymppisillä

HPV-virus on Husin Pekka Niemisen mukaan yleinen: yli 80 prosenttia ihmisistä saa sen elämänsä aikana. HPV-viruksia on useita eri tyyppejä, ja tartunta saadaan seksin välityksellä - useimmiten jo kahden vuoden kuluessa seksielämän aloittamisesta. Selvästi suurin osa infektioista paranee itsestään: puolet vajaassa vuodessa ja 90 prosenttia kolmessa vuodessa.

Pienellä osalla naisista HPV jää piilevänä elimistöön.

- Vain osa kaikista HPV-tyypeistä on niin sanottuja korkean riskin viruksia, jotka pitkittyessään voivat aiheuttaa kohdunkaulan syöpää, Nieminen toteaa.

Nieminen huomauttaa, että seulonnan tavoitteena ei ole löytää kaikkia HPV-viruksia, sillä infektioon ei ole lääkettä, se on oireeton ja myös korkean riskin virukset paranevat usein itsestään. Seulonnalla pyritään siis löytämään kohdunkaulan syövän esiasteet ja hoitamaan ne ennen kuin ne kehittyvät syöväksi.

Syöpärekisterin Ahti Anttilan mukaan HPV-viruksia on eniten noin 20-vuotiailla. Esimerkiksi 50-vuotiaista naisista HPV-virus on enää noin viidellä prosentilla.

Esiaste kehittyy syöväksi keskimäärin 12 vuodessa

Kohdunkaulan syöväksi HPV-infektio kehittyy vain murto-osalla sen saaneista. Anttilan mukaan noin kolmannes kohdunkaulan syövän esiasteista kehittyy syöväksi, jos niitä ei löydetä ajoissa. Esiasteen eteneminen syöväksi vie keskimäärin noin 12 vuotta.

- Tässä välissä on yleensä useita HPV- tai papa-testikertoja, jolloin esiaste on mahdollista löytää ja hoitaa, Anttila sanoo.

Seulonnassa löydös tehdään lähes aina jo esiastevaiheessa. Selvästi suurin osa syöväksi edenneistä tapauksista todetaan siis niillä naisilla, jotka eivät osallistu seulontaan tai jotka ovat ylittäneet seulonnan yläikärajan 65 vuotta.

Kohdunkaulan syövän esiasteita todetaan Anttilan mukaan eniten 25-39-vuotiailla naisilla - varsinaisia kohdunkaulan syöpiä sen sijaan 30-44-vuotiailla.

- Huomionarvoista on, että lähes puolet alle 35-vuotiaiden naisten kohdunkaulan syövistä on hyvin varhaisen vaiheen syöpiä, Anttila huomauttaa.

Varhaisvaiheen syöpä on usein oireeton

Noin kaksi kolmasosaa kohdunkaulan syöpään sairastuneista naisista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosin saamisesta. Jos syöpä löydetään varhaisessa vaiheessa, paranemisennuste on huomattavasti parempi, kertoo tutkimusjohtaja Anttila.

- Tautiin kuolee vuosittain noin 60 naista. Valtaosa kuolemaan johtavista syövistä todetaan vanhemmilla naisilla, joilla seulontaohjelma on jo päättynyt tai jotka eivät osallistuneet seulontaan viimeisellä kutsukerralla.

Tästä syystä olisikin Anttilan mukaan tärkeää, että myös vanhemmissa ikäryhmissä jatkettaisiin säännöllisiä papa-tutkimuksia vielä seulontaohjelman päättymisen jälkeenkin. Tämä koskee etenkin niitä naisia, joilla on todettu normaalista poikkeavia tuloksia aiemmin tai jotka eivät ole osallistuneet seulontaan säännöllisesti.

HPV-virus, kohdunkaulan syövän esiasteet ja usein myös varhaisvaiheen syöpä ovat Anttilan mukaan oireettomia, mistä syystä ne löydetään yleensä sattumalta. Edetessään kohdunkaulan syöpä voi aiheuttaa esimerkiksi poikkeavaa veristä vuotoa, pahanhajuista valkovuotoa, alavatsakipua, ristiselkäsärkyä, virtsaoireita tai väsymystä.

HPV-rokotteet tulivat Suomessa valtakunnalliseen rokoteohjelmaan tytöille vuonna 2013 ja pojille vuonna 2020. Rokote annetaan 11-12 vuoden iässä. Osastonylilääkäri Pekka Nieminen Husista kertoo, että rokotteen on osoitettu olevan tehokas estämään HPV-infektioita, kun se annetaan ennen seksielämän aloittamista.

- Kun tulevina vuosina ja vuosikymmeninä ainakin 80-90 prosenttia 11-12-vuotiaista ottaa rokotteen, HPV-viruksen aiheuttama kohdunkaulan syöpä tulee tulevaisuudessa häviämään lähes kokonaan. Tällä hetkellä rokotteen ottaa valitettavasti vain noin 70 prosenttia lapsista, Nieminen toteaa.

lundi 17 mai 2021 08:07:40 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.