Sport Content

Huippupuolustaja palasi HIFK-paitaan pitkän tauon jälkeen - "Rakastamme vaimoni kanssa tätä kaupunkia"

Sport Content - logo Sport Content 14.01.2021 21:49:32 Sport Content
© Toimittanut Sport Content

Helsingin IFK venytti torstaina voittoputkensa SM-liigassa jo neljän ottelun mittaiseksi, kun se murskasi Ässät 7-2.

HIFK esitteli ottelussa uusvanhan vahvistuksen, kun ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu palasi viiden vuoden tauon jälkeen seuran vahvuuteen.

Auvitu on harjoitellut IFK:n mukana jo tovin ja sitä ennen MM-kisoissakin esiintynyt puolustaja piti kuntoaan yllä Salmisaaressa. Ensimmäisessä ottelussa 10 kuukauteen hän sai heti paljon vastuuta ja pelasi HIFK:n ykköspakkiparissa Mikko Kousan rinnalla.

- Todella hyvältä tuntuu olla takaisin täällä. Ensinnäkin tuntuu hyvältä olla jälleen takaisin jääkiekon parissa, sillä en ole pelannut 10 kuukauteen, joten on mukavaa päästä taas pelaamaan ja etenkin, kun se tapahtuu kotona, Auvitu sanoi.

Auvitu on asunut jo monen vuoden ajan Helsingissä ja piti myös kuntoaan yllä nykyisessä kotikaupungissaan ennen kuin hän viimein pääsi noin kuukausi sitten HIFK:n mukaan.

- Harjoittelin Salmisaaressa. Siellä oli paljon pelaajia kesällä, mutta syyskuun puolivälissä määrä putosi noin 20 pelaajaan. Yksi toisensa jälkeen pelaajat alkoivat saada sitten sopimuksia, joten loppusyksystä meitä ei ollut enää kuin vain 7-8 pelaajaa, joten se oli aika vaikeaa. Nyt haluan unohtaa sen ajan ja päästä taas mukaan jääkiekkoon, Auvitu taustoitti.

Helsingissä pysyminen ja harjoitteleminen sopi kuitenkin 31-vuotiaalle puolustajalle erinomaisesti, sillä hän pitää Helsinkiä kotinaan.

- Minä ja vaimoni rakastamme tätä kaupunkia! Rakastuimme tähän kaupunkiin jo 2014, kun muutimme tänne ensi kertaa, emmekä ole keksineet yhtään syytä muuttaa täältä pois. Kesäisin täällä on helpompi harjoitella ja pitää kuntoa yllä, kun ympärillä on hyviä pelaajia. Täällä harjoittelu on helpompaa kuin Pariisissa, kuten varmasti voitte kuvitellakin, Auvitu perusteli.

- Tyttäreni täyttää pian viisi vuotta ja hän on syntynyt Helsingissä. Tällä kaupungilla on iso merkitys elämääni ja täällä on tapahtunut paljon asioita elämässäni, joten tunnen kuuluvani tänne, hän jatkoi.

Auvitun kaudet ovat olleet viime aikoina rikkonaisia, ja viime kaudella hän pelasi Luulajassa vain 18 ottelua. Mitä häneltä voi odottaa tällä kaudella?

- Olen ollut pitkään pois, joten haluan vain päästä omalle huipputasolleni takaisin. En osaa vielä sanoa, milloin se tapahtuu, mutta se tulee ottamaan aikaa. Tulen tekemään kaikkeni sen eteen ja uskon, että pääsen sille tasolle vielä tällä kaudella, Auvitu pohti.

Auvitu edusti viimeksi HIFK:ta hopeaan päättyneenä keväänä 2016. HIFK:n ryhmä on täysin erilainen nyt kuin silloin. Tuosta joukkueesta on jäljellä enää vain hyökkääjä Micke-Max Åsten.

- Hän on ainoa selviytyjä, Auvitu naurahti.

- Tunnen toki myös muita pelaajia ja olen pelannut heitä vastaan, sillä olen pelannut Liigassa jo aika monta vuotta ja jääkiekkoyhteisö on loppujen lopuksi muutenkin melko pieni. Kesällä tutustumme kaikki toisiimme, kun vietän aikaani Helsingissä. Tiesin varmasti ainakin puolet joukkueesta ennen kuin tulin joukkueeseen, Auvitu kertoi.

- Joukkueethan vaihtuvat aina, mutta toimiston väki on pysynyt samana ja halli on edelleen sama. Se helpotti sisääntuloa, ranskalainen jatkoi.

Yksi asia oli kuitenkin muuttunut sitten vuoden 2016. Katsomossa ei ollut tunnelmaa, eikä faneja.

- Koko maailma on kokenut viimeisen vuoden aikana jotain täysin uutta ja epäuskottavaa, jos näin voi sanoa. Pelasin jo viime kaudella Ruotsissa kauden viimeisen pelin ilman katsojia. Se oli tietysti täysin erilainen peli ja tänään oli sama homma. Eihän tämä ole sama laji ilman faneja. Mutta toisaalta samaan aikaan pääsemme kuitenkin pelaamaan ja siitä olen todella kiitollinen, Auvitu sanoi.

Teksti Ville Hirvonen
14. tammikuuta 2021 23:49:32 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.