STT

Italiaan tiukkoja matkustusrajoituksia joulun ja uuden vuoden ajaksi - Ruotsissa lukiot siirtyvät etäopetukseen

STT - logoSTT 3/12/2020 13:27:42 STT
Italiassa baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. LEHTIKUVA / AFP © AFP / LehtikuvaItaliassa baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. LEHTIKUVA / AFP

AFP

Italian viranomaiset ilmoittivat torstaina matkustusrajoituksista, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviäminen maassa joulun ja uuden vuoden juhlapyhien aikaan.

Matkustaminen Italian eri alueiden välillä on kiellettyä joulukuun 21. päivästä tammikuun 6. päivään. Joulupäivänä, tapaninpäivänä ja uudenvuodenpäivänä ei saa poistua edes omasta kotikaupungistaan.

- Jos laskemme nyt suojaustamme, kolmas aalto on aivan kulman takana, varoitti maan terveysministeri Roberto Speranza.

Italian viranomaisten odotettiin vielä myöhemmin torstaina päättävän pakollisesta kymmenen päivän karanteenista kaikille ulkomailta maahan tuleville. Karanteeni astuisi voimaan joulukuun 20. päivä.

Karanteenimääräyksen toivotaan estävän italialaisia matkustamasta ulkomaille niihin harvoihin hiihtokeskuksiin, jotka ovat avoinna.

Baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. Myös valtakunnallisen iltakymmeneltä alkavan ulkonaliikkumiskiellon uskotaan jatkuvan.

Ruotsin lukiot siirtyvät etäopetukseen

Ruotsissa siirrytään etäopetukseen maan kaikissa lukioissa maanantaista lähtien, kertoo pääministeri Stefan Löfven. Tavoitteena on hidastaa koronapandemian leviämistä.

Löfven muistutti, että kyseessä ei ole pidennetty joululoma, vaan koulu jatkuu normaalisti etäopetuksena.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen johtajan Johan Carlsonin mukaan uusia koronatartuntoja on ollut paljon juuri lukiolaisten ikäryhmässä.

jeudi 3 décembre 2020 15:27:42 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.