MTV

Putous-tähti Mikko Penttilällä on tapa käsitellä kritiikkiä: "Sillä tavalla säästän omaa mielenterveyttäni"

MTV - logo MTV 17/09/2020 11:47:33 Jasmin Määttä
© Timo Korhonen

Kun on julkisessa työssä, saa väistämättä enemmän kritiikkiä osaksensa kuin moni muu. Mikko Penttilä kertoo tavastaan käsitellä sitä MTV Uutisten haastattelussa. 

Lauantaina 19. syyskuuta starttaavalla Putous Allstars -kaudella tullaan näkemään niin vanhoja kuin uusia sketsihahmoja, vaikkei perinteistä sketsihahmokisaa tänä syksynä nähdäkään. 

Yksi kauden suosikkinäyttelijöistä Mikko Penttilä muistetaan erityisesti vuonna 2018 sketsihahmokisan voittaneesta Taika-Pasista sekä esittämästään Donald Trumpista, jota on nähty ohjelman eri parodioissa. Näitä kahta hahmolla on eniten myös kysyntää, kun Penttilältä buukataan keikkoja. 

-  Hän (Trump) on enemmän sellaisen aikuisen yleisön sketsihahmo, Penttilä kertoo MTV Uutisille ohjelman pressitilaisuudessa. 

LUE MYÖS: Mikko Penttilä nähdään syksyllä Putouksen Allstars-kaudella: "Kunnia olla mukana"

Näyttelijätyönsä puolesta Penttilä on väistämättä paljon esillä ja saa osakseen enemmän mielipiteitä kuin monessa muussa työssä. Positiivisten kommentoijien joukossa on myös niitä negatiivisa kommentteja. Niiden suodattamiseen Penttilällä onkin yksi keino; olla lukematta niitä. 

-  Sillä tavalla säästän omaa mielenterveyttäni. Jos siellä on sata kehua ja yksi negatiivinen, niin se yksi kritiikki jää enemmän mieleen kuin ne muut. 

Onko suosikkinäyttelijä koskaan lukenut itseensä koskevaa somekommentointia? Entä minkälaisia neuvoja hän on saanut muilta niiden suodattamiseen? Katso koko haastattelu videolta!

Putous Allstars MTV3-kanavalla lauantaisin 19.9. klo 19.30 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa ja mtv-palvelussa.

17. syyskuuta 2020 14:47:33 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.