Valioliiga

David Luiz ei halua päättää uraansa Arsenalissa: "Minun tunteeni eivät valehtele"

Valioliiga - logo Valioliiga 24/05/2020 06:00:12 Toimitus
© Tiedotekuva

Arsenalin keskuspuolustaja David Luiz haluaisi päättää pelaajauransa SL Benficassa, mistä hänen taipaleensa Euroopan huippukentillä sai alun perin alkunsa.

Brasilialaistoppari siirtyi tammikuussa 2007 kasvattiseurastaan Vitoriasta Benficaan kuuden kuukauden mittaisella lainasopimuksella, jonka jälkeen portugalilaisseura päätti hankkia hänet pysyvästi riveihinsä.

Luiz vietti yhteensä neljä vuotta Benfican paidassa, voittaen siellä liigamestaruuden kaudella 2009-10, jonka jälkeen Chelsea osti hänet 25 miljoonalla eurolla tammikuussa 2011.

Paris Saint-Germainissa vuodet 2014-16 pelannut Luiz siirtyi viime kesänä Chelseasta Emirates Stadiumille, missä hän on pelannut avainroolia Arsenalin puolustuksessa.

Luizin sopimus Arsenalissa päättyy kuitenkin jo ensi kauden jälkeen, minkä takia paluu Portugaliin voi tapahtua jo melko pian.

- Olen aina sanonut, että haluaisin päättää urani Benficassa. Jalkapallossa kaikki muuttuu - mikä on tänään totta on huomenna valhe - mutta minun tunteeni eivät valehtele, Luiz kertoi seuran virallisilla nettisivuilla.

- Rakastan Benficaa. Minun unelmani olisi astua Estadio da Lightin nurmelle heidän väreissä. Ottaen huomioon kaiken sen mitä olen elänyt ja tuntenut, miksi Benfica on osa elämääni ja historiaani, kaikki se huomioon ottaen, Benfica on isompi kuin kukaan pelaaja.

Lue myös: Miksi José Mourinho osti Mauricio Pochettinon lapsille Real Madridin peliasut? - "Olemme siitä lähtien vitsailleet kaikesta"

*****

Lue lisää jalkapallouutisia MSN.fi:stä:

Joel Pohjanpalo naurahtaa erikoiselle tuuletukselleen: "Jostain se vain tuli"

"Voit olla mestari puvussa tai verkkareissa" - Jürgen Klopp kertoi miksei käytä hienoja ja kalliita pukuja kentän laidalla

Ronaldinholta ensimmäinen viesti sosiaalisessa mediassa pidätyksensä jälkeen - brassin huulille nousi leveä hymy

VISA: Osaatko yhdistää urheilujan ja lajin? 

Katso myös: Valioliigan maalipörssi

24. toukokuuta 2020 9:00:12 Categories: Golf Valioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.