MTV

Sadat nuoret kokoontuivat rälläämään pysäköintialueelle Oulussa - häiriköivät paikalle tulleita poliiseja ja sairaanhoitoa, kävivät jopa käsiksi poliisiautoihin

MTV - logo MTV 24/05/2020 04:54:44 MTV UUTISET - STT
KUVITUSKUVA Poliisi © LehtikuvaKUVITUSKUVA Poliisi

Lauantai-illan ja alkuyön aikana Oulussa kokoontui satoja nuoria tai nuoria aikuisia ajoneuvoilla, kertoo poliisi tiedotteessa.

Kaakkurissa sijaitsevalle pysäköintialueelle saapui poliisin mukaan muun muassa autoja, moottoripyöriä ja mopoja. Kokoontujat pysyivät pääosin ajoneuvoissaan.

Alkuillasta kokoontuminen näytti pysyvän rauhallisena, mutta myöhemmin ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poliisi kertoo. Kiihdyttely johti myös useisiin kolareihin, joissa osa loukkaantui lievästi.

Kun poliisi tutki kolareita, osa alueelle kokoontuneista nuorista kävi käsiksi poliisiautoihin. Poliisi kertoo nuorten vaikeuttaneen ja häirinneen poliisin ja sairaankuljetuksen tehtäviä.

Tilanteen muututtua vaaralliseksi osallistujille ja sivullisille sekä häiritseväksi asukkaille, poliisi tyhjensi pysäköintialueen. Kaikki poistuivat paikalta kehotuksesta.

Poliisi tutkii tekoja muun muassa liikenneturvallisuuden rikkomisena. Yhden ajoneuvon kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.

Poliisi vetoaa tiedotteessa vanhempiin ja nuoriin, jotta nuoret ja nuoret aikuiset eivät osallistuisi liikenneturvallisuutta vaarantaviin ja tarpeetonta muuta häiriöitä aiheuttaviin tapahtumiin.

****

Lue lisää kotimaan uutisia MSN.fi:stä:

Auto ajautui ulos tieltä ja pyöri katon kautta ympäri traagisin seurauksin

MTV Uutiset paikalla: Tällaista ruotsinlaivaa et ole ennen nähnyt 

Ravintolayrittäjä Ritva menetti 90-luvun lamassa kaiken

Katso alta, mitkä ovat Suomen kuntien kekseliäimmät mainoslauseet

24. toukokuuta 2020 7:54:44 Categories: Logotyp för TT Nyhetsbyrån MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.