Uusi Suomi - logo

"Aikamoista jeesustelua" - Arhinmäki tyrmää Sipilän huolen Raamatun 8. käskyn rikkomisesta eduskunnassa

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 17/07/2017 17:15:00 Minna Karkkola
Kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) mielestä uskonto ei kuulu politiikkaan. Arkistokuva. © Alma Talent / Petteri PaalasmaaKansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) mielestä uskonto ei kuulu politiikkaan. Arkistokuva.

Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) tyrmää pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kommentit siitä, että eduskunnassa rikotaan paljon Raamatun kahdeksatta käskyä.

Sipilä kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen Rauhan sanaan, jonka Suvijuhlissa hän piti puheen Kokkolassa. Puheesta kertoo Yle, jonka mukaan Sipilä "tuntee Raamattunsa ja siteerasi sitä useampaan kertaan".

Ylen mukaan Sipilää häiritsi ennen kaikkea kahdeksannen käskyn noudattaminen, jonka mukaan lähimmäisestä ei saa lausua väärää todistusta. Sipilän mielestä kunnon kristityn pitäisi pistää poikki tahallisen väärinymmärryksen kierre, joka rikkoo kahdeksatta käskyä ja vaivaa etenkin eduskunnassa. Pääministerin mielestä tahallinen väärinymmärtäminen on valehtelua.

- Joudun itsekin tuota painia käymään aika usein eduskunnan kyselytuntien jälkeen ja mielelläni soisin, että edustajatoveritkin sitä kävisivät, Sipilä sanoi Ylen mukaan.

Arhinmäki arvostelee Sipilän puheita kovin sanoin. Hän kommentoi asiaa Facebook-tilillään.

- Usko on henkilökohtainen asia. Kunnioitan sitä, että ihminen on uskovainen, uskonnoton tai ateisti, Arhinmäki aloittaa päivityksensä.

- Mutta sen sijaan uskontoa ei pidä sotkea politiikkaan. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Oli kysymys mistä tahansa uskonnosta. Jos sallitte kuitenkin uskonnollisen termin käytön, aikamoista jeesustelua pääministeri Sipilältä, Arhinmäki jatkaa.

Eduskunnan tapakulttuurissa valehtelusta syyttäminen on kielletty, eikä valehtelu-sanaa saa istuntosalissa käyttää.

17. heinäkuuta 2017 20:11:36 Categories: Uusi Suomi - logo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.1.32594

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.