Ilta Sanoma

Vaatteiden määrä ei vaikuta verovähennykseen. Kuvituskuva.
Veroilmoitus
Alastonsiivous kuuluu kuin kuuluukin kotitalousvähennyksen piiriin.
Ylen uutiset kertoi eilen verkkosivuillaan, että alastonsiivous ei täytä kotitalousvähennyksen kriteereitä eikä näin ollen ole verovähennyskelpoinen. Alastonsiivous lasketaan jutun mukaan ennemminkin elämyspalveluksi.

IS otti yhteyttä verohallintoon ja kysyi perusteita näkemykselle.

- Kotitalousvähennyksen saa siivoustyön osuudesta, varmistaa veroasiantuntija Raili Knuutinen IS:lle.

- Mikäli palvelu on siivoustyötä, vaikka se tehtäisiin vähemmässä vaatetuksessa, niin silloin kyllä siitä siivoustyöstä saa kotitalousvähennyksen ihan normaalisti, Knuutinen kertoo.

- Aika harvoin tällaisia tulee verotuksessa vastaan.

Veroasiantuntijat tutkivat veroilmoituksia ja puuttuvat epäselvästi tulkittaviin tapauksiin. Vastaavia erikoistapauksia kysytään veroasiantuntijoilta Knuutisen mukaan ennemminkin etukäteen.

Knuutinen arvelee, että jos kyseessä on alasti tapahtuva siivoustyö, todennäköisesti se mainitaan laskussakin siivoustyönä. Tällöin veroasiantuntijalle ei selviä, onko siivous tapahtunut vaatteet päällä vai ilman rihman kiertämää.
Ilta Sanoma
21. huhtikuuta 2017 19:14:51 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.1.32594

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.