Ilta Sanoma

Ivanka Trump kuvattiin Valkoisessa talossa 17. maaliskuuta 2017.
Yhdysvallat
Presidentin tyttären ei odoteta kuitenkaan saavan virallista titteliä tai palkkaa.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tytär Ivanka Trump saa oman työhuoneen Valkoisen talon länsisiipeen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Valkoisesta talosta vahvistettiin maanantaina, että 35-vuotias Trump saa huoneen lisäksi hallinnon virallisen puhelimen ja pääsyn salaiseksi luokiteltuihin tietoihin. Hänen ei kuitenkaan odoteta saavan virallista titteliä, eikä hänelle makseta palkkaa.

Ivanka Trumpin aviomies Jared Kushner lukeutuu presidentin tärkeimpien neuvonantajien joukkoon ja on usein tämän rinnalla virallisissa tilaisuuksissa.

Kushnerin tehtävänkuvasta ilmoitettiin aiemmin tänä vuonna. Presidentin avustajat kertoivat, ettei hänen puolisolleen tulisi hallinnossa virallista roolia, vaan hän suuntaisi katseensa perheen asettumiseen uuteen kaupunkiin.

Ivanka Trump on tehnyt aktiivisesti töitä kulissien takana. Viime perjantaina hän istui Saksan liittokanslerin Angela Merkelin vieressä, kun tämä vieraili Valkoisessa talossa.
Ilta Sanoma
21. maaliskuuta 2017 2:34:49 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.1.32594

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.