Ilta Sanoma

Julkaistu:

Rouva Jenni Haukio ansaitsi viime vuonna noin 68?000 euroa. Sauli Niinistön verotettavat tulot olivat yhteensä noin 37?500 euroa.
Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ansaitsivat viime vuonna verotettavaa tuloa yhteensä noin 106?000 euroa.

Niinistö sai viime vuonna pääomatuloa 36?135 euroa ja ansiotuloa 1?432 euroa. Haukion ansiotulot olivat puolestaan 68?401 euroa, pääomatuloja hänelle ei kertynyt.

Haukio nousi ansiotuloillaan takaisin aiempien vuosien tulotasolleen. Vuonna 2017 hänen tulonsa putosivat dramaattisesti 25?000 euroon. Tämä selittyi vuoden mittaisella opintovapaalla ja äitiyslomalla.

Niinistön pääomatulot kaksinkertaistuivat vuoden takaisesta. Silloin hänen pääomatulojensa määrä oli 15?500 euroa. Vuonna 2017 presidenttiparin verotettavat tulonsa olivat yhteensä noin 42?000 euroa eli heidän tulonsa kasvoivat viime vuonna noin 64?000 eurolla.

Tässä eivät kuitenkaan ole presidenttiparin kaikki tulot, sillä Niinistö saa tasavallan presidenttinä 126?000 euron vuosittaista palkkiota, josta hän ei maksa veroja.

Palkkion lisäksi presidentille kuuluu asunto, jonka kunnossapito, lämmitys, valaistus ja sisustus sekä tarpeellinen henkilökunta kustannetaan valtion varoilla. Presidentin asuntoetu on palkkion ohella verovapaata tuloa.

Presidentin puoliso ei saa palkkiota tai muuta korvausta asemansa johdosta. Haukio on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkönä.

Ennen Sauli Niinistön presidentiksi valintaa Haukio työskenteli muun muassa kokoomuksen viestintäpäällikkönä.
Ilta Sanoma
4. marraskuuta 2019 11:33:09 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa RTBF sport - football - belgique - jupilerproleague

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.