Ilta Sanoma

Juuri nyt

Julkaistu:

Poliisi suorittaa etsintöjä Porvoon alueella normaalin partioinnin lomassa.
Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan, ettei Porvoon epäiltyä kouluhäirikköä ole vielä löydetty. Poliisin mukaan miehen tarkempia tuntomerkkejä selvitetään parhaillaan valvontakameratallenteiden ja silminnäkijähavaintojen perusteella.

Porvoon Pääskytien koululla oli yhdeksän aikaan keskiviikkoaamuna poliisioperaatio. Koulun alueella oli sekavasti käyttäytynyt ulkopuolinen mies, joka on käynyt käsiksi ainakin koulun rehtoriin. Paikalla oli kaksi poliisipartiota selvittämässä tapahtumia.

Pääskytien koulun rehtori Kimmo Sirénin mukaan mies löi häntä poskeen, kun Sirén pyysi koulun alueella luvatta oleskellutta miestä poistumaan.

Porvoon kaupunki tiedottaa, että henkilö on pahoinpidellyt myös koulumatkalla ollutta koulun oppilasta koulualueen ulkopuolella.

Poliisi kertoo selvittävänsä myös toista koulun lähistöllä tapahtunutta pahoinpitelyä, mutta ei ota kantaa siihen onko tekijä sama.
Koulun alueella tapahtuma ei Porvoon kaupungin mukaan aiheuttanut vaaraa oppilaille.

-?Oppilaat ja henkilökunta suojautuivat tapahtuman aikana varmuustoimenpiteenä sisätiloihin. Sisälle suojautuminen sujui hyvin. Sisälle suojautumista on harjoiteltu säännönmukaisesti Porvoon kouluissa, kertoo rehtori Kimmo Sirén.

Koulun oppilas kertoo IS:lle tilanneen tuntuneen pelottavalta, sillä oppilaat eivät aluksi tienneet mistä on kyse.
Ilta Sanoma
11. syyskuuta 2019 15:34:51 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa Liverpool Echo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.