Ilta Sanoma

Juuri nyt

Julkaistu:

Keskustan puoluekokous
Juha Sipilä asteli Kouvolan jäähallista ulos entisenä puheenjohtajana ja hymy oli herkässä.
Juha Sipilä sanoi uuden puheenjohtajan Katri Kulmunin saavan häneltä juuri sellaista apua kuin tämä haluaa.

-?Tiukka vaalihan se oli niin kuin ajateltiinkin. Monet varmaan päättivät vasta kokouspaikalla. Nyt sitten täysi tuki Katrille ja hänen, niin kuin Antinkin, kanssa olen tottunut tekemään töitä jo pitkään.

Sipilän mukaan Kulmunin vahvuuksia on juuri hänen nuoruutensa. Kulmuni täyttää tällä viikolla 32.

-?Hän on nuori, raikas kasvo. Katri on hirveän hyvä paneutumaan asioihin ja ahkera tekemään töitä. Kyllä Katri varmasti selviää. Siihen mihin tarvitaan, niin täältä apua kyllä löytyy.

Kulmuni lupasi Kouvolassa puoluekokousväelle pyhittävänsä Angela Merkelin tapaan kaksi päivää viikosta puolueelle. Toinen on torstai ja toisena viikonlopun päivistä hän kiertää kentällä.

-?Joo, semmoinen se tahti suurin piirtein on, Sipilä sanoi.

Sipilän omat iltasuunnitelmat tavallisena rivikansanedustajana olivat vielä varapuheenjohtajavaalin äänestyksen aikaan auki.

-?Katsotaan, katsotaan.
Ilta Sanoma
7. syyskuuta 2019 22:52:34 Categories: Ilta Sanoma Politiikka WAtoday

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.