Ilta Sanoma

Juuri nyt

Julkaistu:

Osa Postin työntekijöistä sanoo irtisanoutuvansa heti, jos ja kun työehtosopimus vaihtuu.
Jos postin lajittelijoiden työehtosopimuksen vaihtuu, palkalla ei enää elä, IS:ään yhteyttä ottaneet postilaiset kirjoittavat. Osa pelkää joutuvansa luopumaan kodeistaan, osa on jo päättänyt irtisanoutua.

Posti ilmoitti aiemmin kuluneella viikolla, että noin 700:n paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnassa työskentelevän ihmisen työehdot muuttuvat marraskuussa. Työntekijät aiotaan siirtää Teollisuusliiton jakelua koskevan sopimuksen piiriin.
PAU:n mukaan työehtosopimuksen vaihto syö palkasta jopa lähes puolet. Postin mukaan taas palkkiomallit ovat kuitenkin niin erilaisia, ettei taulukkopalkkoja voi suoraan verrata toisiinsa.

Tämä ei riitä rauhoittamaan työntekijöitä.

-?Mitättömästä palkasta kun lohkaistaan, niin elämän piiri kutistuu, suree IS:lle postin työntekijä, joka odottaa tulojensa putoavan 600 euroa kuussa.

-?Postin johto on kovien päätösten äärellä ja työntekijät joutuvat kovien päätösten äärelle. Laittaako omat lapset heti mihin tahansa töihin? Onko varaa opiskella? Joutuuko luopumaan asunnosta ja autosta?

Toinen on jo tehnyt laskelmansa.

-?Vajaa 22 vuotta talossa. Tämän ikäisenä, vanhana ihmisenä menee elämä uusiksi. Kodin joudun viimeistään keväällä jättämään. Ei pysty pitämään kaksiota enää Postin palkalla.


Hallituksen pitäisi puuttua duunareiden kyykyttämiseen, koska muuten se käy lopulta kalliiksi valtiolle, eräs postin työntekijä uskoo.

-?Nämä henkilöt eivät ole missään tapauksessa laiskoja ja työtä vieroksuvia, mutta pakon edessä pian ajautuvat valtion elätettäviksi.

Kaikki eivät aio jäädä taloon, jos työehtosopimus vaihtuu. Siitä kärsivät lopulta asiakkaat, he uskovat.

-?Olen täysin kyllästynyt Postin henkilöstön aliarvostamiseen ja Postin suoranaiseen jatkuvaan taisteluun henkilöstöä vastaan. Aion lähteä viimeistään palkan pudotessa ja niin moni muukin, sanoo pakettilajittelija, joka laskee tulojensa putoavan 900-1?000 euroon.

-?Osaajat vuosien kokemuksella lähtevät ja jäljelle jää vuokratyöntekijät minimipalkalla ja nollatuntisopimuksella. Laatu tulee laskemaan entisestään, hän jatkaa.

Toinen saman päätöksen tehnyt pitää Postia ennakkotapauksena ja sen toimintaa häpeällisenä ja häikäilemättömänä.

-?Ahkeruuteen ja työntekoon kasvatettuna arvostan omaa osaamistani ja vastuullisuuttani, mutta tämä on aivan uskomaton farssi. Jos Teollisuusliiton tes otetaan käyttöön, irtisanoudun välittömästi, sanoo kolmas postin työntekijä.

Postin toiminnalla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia, Postissa kesätöissä ollut yliopisto-opiskelija pelkää.

-?Tällaisella kehityksellä matalatuloisena opiskelijana on koko ajan haastavampaa luottaa yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen, kun opiskelijoiden toimeentuloa vaikeutetaan jatkuvasti. Esimerkiksi perhettä ei uskalla perustaa ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen, vaikka iältäni olisin parhaassa mahdollisessa iässä perheen perustamiseen.

Opiskelija kantaa huolta myös vanhoista työtovereistaan, jotka ovat työllistyneet Postiin esimerkiksi menetettyään edellisen työpaikkansa yt-neuvotteluissa. Hän kertoo tuntevansa useita, jotka ovat olleet vaarassa syrjäytyä työelämästä mutta saaneet ulosottovelkansa maksetuiksi ja taloutensa kuntoon, kun ovat Postista saamallaan palkalla voineet maksaa ulosottonsa velat pois.


Posti on ollut hänestä hyvä työpaikka monille opiskelijoille ja ensimmäinen askel työelämään. Opiskelijan mukaan Postilla on myös paljon maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, joiden olisi puutteellisen kielitaitonsa vuoksi vaikea työllistyä yksityisiin yrityksiin.

Työehtosopimusten vaihto ei jää tähän, postilaiset pelkäävät.

-?Suuri pelko työntekijöiden keskuudessa on, että näiden 700 työntekijän jälkeen sama siirto tehdään muillekin Postin työntekijöille.

Postillakin on puolustajansa.

-?Posti ei oikein voi komentaa kilpailijoitaan vaihtamaan kalliimpaan tessiin. Eikä konkurssikaan ole työntekijöiden etu. Siis nyt tehtävä sopeutumistoimenpide on vastuullisinta, mitä Posti voi tehdä.
Ilta Sanoma
2. syyskuuta 2019 23:47:57 Categories: Ilta Sanoma People Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.