Ilta Sanoma

Juuri nyt
rac

Julkaistu:

Yhdysvallat
Viime marraskuussa Kaliforniassa Yhdysvalloissa riehunut Camp Fire oli kautta aikojen tuhoisin maastopalo koko osavaltiossa.
Camp Fire jätti jälkeensä valtavat aineelliset tuhot, ja mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä. Yksi pahimmista tuhoista marraskuussa 2018 koettiin Paradisen kaupungissa, jonka liekkimeri nielaisi käytännössä miltei kokonaan. Palon tuhovoimaa lisäsi voimakas tuuli, joka sai maastopalon leviämään nopeasti ja ennakoimattomasti.

Yllä olevalla videolla näkyy Paradisen palo marraskuussa ilmasta kuvattuna.

Lue lisää: Nopeasti edennyt liekkimeri vyöryi Paradiseen Pohjois-Kaliforniassa: "Koko kaupunki palaa"

Maastopalon yhteydessä henkensä menetti 85 ihmistä, lähes 19?000 kotitaloutta ja muuta rakennusta tuhoutui, ja 60?000 hehtaaria maata paloi poroksi.


Keskiviikona amerikkalaiset viranomaiset kertoivat saaneensa selville kuukausia sitten riehuneen maastopalon syyn. Palonsyyntutkijoiden mukaan tuho sai alkunsa Pacific Gas & Electric - yhtiön (PG&E) omistamasta sähkönsiirtoverkosta.

Viranomaisten mukaan Camp Fire sai alkunsa PG&E:n sähköverkosta Pulgan joenrantataajamasta. Pulgan etäisyys Butten piirikunnassa sijaitsevaan Paradiseen on 16 kilometriä.

Toisena osatekijänä tuhoisan palon syttymiselle viranomaiset nostivat esille kasvillisuuden voimalinjojen läheisyydessä.


Uutistoimisto Reutersin mukaan viranomaiset eivät vielä keskiviikkona määrittäneet yksityiskohtaisesti sitä, millä tavalla palo on saanut alkunsa sähkönsiirtoverkosta. Myöskään siihen, onko PG&E laiminlyönyt kalustonsa huoltoa tai kasvillisuuden poistoa sähköverkon liepeiltä ei viranomaisten selvitys antanut vastausta.

Viime kesäkuussa viranomaiset kertoivat, että PG&E:n sähkönsiirtoverkolla oli osuutta myös Pohjois-Kaliforniassa vuonna 2017 riehuneiden maastopalojen syntyyn. Myöhemmin syyttäjät päättivät kuitenkin, ettei yhtiötä vastaan ole syytä nostaa rikossyytettä.

Ilta Sanoma
16. toukokuuta 2019 6:25:24 Categories: Ilta Sanoma Ilta Sanoma - Kotimaa Ilta Sanoma - Uutiset Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.