MTV

Dopingvyyhti vei hiihtäjän edestä - suomalaisonnistuja hämmästyi: "Älä? Voi helekatti!"

MTV - logo MTV 27/02/2019 16:41:01 Matti Nyrhinen, Seefeld
Perttu Hyvärinen hämmentyi, kun hän kuuli dopingvyyhdin vieneen yhden urheilijan hänen edestään pois miesten 15 kilometrin perinteisen matkalta Seefeldin MM-kisoissa. © Vesa MoilanenLehtikuvaPerttu Hyvärinen hämmentyi, kun hän kuuli dopingvyyhdin vieneen yhden urheilijan hänen edestään pois miesten 15 kilometrin perinteisen matkalta Seefeldin MM-kisoissa.

Seefeldin MM-kisoissa nousi iso kohu keskiviikkona, kun alueelle tehdyissä dopingratsioissa pidätettiin peräti yhdeksän henkilöä. Asiasta kertoi Saksan rikospoliisi.

Dopingvyyhti näkyi myös miesten 15 kilometrin perinteisen kisassa. Muun muassa suurnimi, Kazakstanin Aleksei Poltoranin jäi pois keskiviikon kisasta.

Suomen leiristä upeasti kisassa onnistunut ja sijalle 19. yltänyt Perttu Hyvärinen oli kuullut huhuja ennen kisaa koko vyyhdistä.

- Kuulin tullessa, että joku sellainen homma täällä on, Hyvärinen kertoi.

Hyvärinen itse sai todeta dopingvyyhdin vaikutuksen, sillä hänen edessä oleva Itävallan Max Hauke oli yksi urheilijoista, jotka vetäytyivät kisasta.

- En kyllä katsonut, että kuka siinä oli lähdössä edeltä. Ihmettelin, kun oli tyhjä rako.

Itävaltalaislehti on nimennyt, että Hauke on yksi niistä, jotka on pidätetty.

- Älä? Voi helekatti! Hyvärinen hämmästeli.

Suomalaishiihtäjä meni hiljaiseksi, kun hänelle kerrottiin muun muassa Poltoraninista.

- Ei helevetti.

- En tiedää. harmi homma, Hyvärinen yritti avata ajatuksiaan.

27. helmikuuta 2019 18:41:01 Categories: Billboard MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.