Ilta Sanoma

Juuri nyt

Julkaistu:

Kultainen Venla -Gaala
Ina Mikkola liikuttui syvästi Kultainen Venla -palkinnon saatuaan.
Suomen television parhaat ohjelmat ja tekijät palkitaan tänään 11.1. Kultainen Venla -gaalassa. Ilta-Sanomat seuraa parhaillaan gaalan juhlahumua aina sen punaiselta matolta myöhäiseen iltaan saakka.

Vuoden 2018 lifestyleohjelman Venlan voitti Sub-kanavalla esitetty Gimmeywallet Productionsin tuottama Ina <3 porno -ohjelma, jonka keulakuvana ja juontajana esiintynyt Ina Mikkola liikuttui syvästi palkinnon noudettuaan.

-?Tämä tuli niin äkkiä, etten ehtinyt kiittää kaikkia. Haluaisinkin kiittää pornon tekijöitä. Hienolta tuntuu, mutta haluaisin yleisön ajattelevan, ettei tämä palkinto ole vain minulle. Tämän palkinnon avulla voin tehdä tärkeitä asioita, Mikkola kertoo.


Takahuoneessa Mikkola kyynelehtii. Tunnustus omalle työlle on tärkeä asia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

-?Tämä työ on minulle niin tärkeää. On hienoa, että sillä mitä teen, on merkitystä, Mikkola sanoo liikutuksesta kyynelehtien.

-?On hienoa, että Suomen televisio haluaa tukea tällaista sisältöä. Se on tärkeää yhteiskuntamme kannalta, Mikkola painottaa.


Ikimuistoinen kokemus

Mikkola tapasi ohjelmaa tehdessään esimerkiksi Ron Jeremyn ja Nina Hartleyn. Hän kokeili Japanissa sidontaa ja virtuaalipornoa. Hän tapasi myös lukuisia seksityöläisiä, jotka pitivät työstään ja suhtautuivat siihen intohimoisesti. Itsevarmojen aikuisviihdetähtien tapaaminen opetti Mikkolalle sen, että itseään voi katsoa ja kehua rohkeasti.
-?Olen saanut heidän tapaamisistaan tosi paljon voimaa ja voin ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa, että vi**u mä olen seksikäs. Voin sanoa sen ääneen ja katsoa vaikka itseäni alasti peilistä ja olla silleen, että mä olen hottis ja mussa ei ole mitään vikaa, Mikkola sanoi ohjelmastaan Ylen Perjantai-ajankohtaisohjelmassa huhtikuussa 2018.

-?Haluan antaa siitä pornolle suuret respectit, Mikkola sanoi myös tuolloin.
Ilta Sanoma
11. tammikuuta 2019 23:29:02 Categories: Ilta Sanoma The Telegraph Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.29120 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.