Ilta Sanoma

Julkaistu:

Toto64
Excalibur Zet Rommen ideavarmana.
Tämän viikon Toto64-rivit ovat muodostuneet vaikeiksi ja kaikki ennusmerkit viittavat siihen, että myös Rommessa osaajat palkitaan suurilla seteleillä.

Kattauksessa on tarjolla mm. parikin lähtöä kokemattomille kuskeille, mailin voltteja, monte ja täysiä kylmäverilähtöjä. Pelimielessä kierros onkin varsin herkullisen oloinen.

IS-vihjesysteemien ideavarmana toimii Daniel Rédenin laatutallista tuleva Excalibur Zet (T64-6). Pienemmässä systeemin toisena varmana on kylmäverimontessa juokseva B.W. Sture (T64-1).

Maistuvia merkkejä Excalibur Zetin lisäksi ovat mm. Lyx Håleryd (T64-5), Diego Simoni (T64-2), Heas Prinsessa (T64-4), Bonaldo (T64-1) & Halle Westwood (T64-2).

Toto64-kierroksen peliaika päättyy lähdön neljä starttiin eli noin klo 20.30.


Toto64-1

Toto64-kohteet käynnistyvät kylmäveristen montella. 12 B.W. Sture voitti kuukausi sitten Rommessa vastaavan lähdön Jonathan Carren taidokkaan ajosuorituksenkin myötä suoran mitalla. Taakse jäi monta tänäänkin vastassa olevaa hevosta. Se oli orin uralla toinen montelähtö. Lokakuisessa debyytissään B.W. Sture hävisi vain norjalaiselle montehirmu Troll Svennille, joka olisi todennäköisesti iso suosikki tähän lähtöön. Nyt sitä ei ole vastassa ja kovimmilla haastajilla on omat kysymysmerkkinsä, joten Jan-Olov Perssonin valmennettava on ansaitusti iso suosikki. Pienempään lappuun varmaksi, suurempaan pari kaveria.

Suosikin tallikaveri 13 Wilda Fillella on montesta kovimmat näytöt, sillä ruuna on mm. kaksinkertainen Ruotsin mestari. Viime kausi lähti käyntiin neljän voiton putkella, mutta sitten alkoi vastustus ja syyskuisessa Ruotsin mestaruuslähdössä se jäi jopa viimeiseksi. Tuon jälkeen Emilia Leon ajokki ei ole juossut ja on luonnollsesti arvoitus viiden kuukauden tauolta.

11 Bonaldo on esittänyt hyvää kuntoa kärrylähdöissä. Viikko sittenkin Östersundissa ruuna laukkasi häiriötilanteen seurauksena 900 metriä ennen maalia ja tuli tuon jälkeen hyvällä potkulla maaliin. 8-vuotias on erikoistunut kakkossijoihin, mutta huomioitavaa on, että kaksi viime voittoa ovat peräisin juuri montelähdöistä.

Kakkossuosikiksi pelatun 9 Solkongenin kyvyt riittäisivät voittoonkin asti ja ruuna saa 20 metriä etumatkaa kovimpiin vastustajiin nähden, mutta Klosterskogenin startissa se oli vielä tasapaksu. Toki norjalaisvieras palasi tuohon kisaan kymmenen kuukauden huililta, joten parannusta lienee luvassa.

Juoksunkulku: Hankala arvioitava. B.W. Sture lähtee niin liukkaasti, että 60 metrin pakista huolimatta se ilmestyy aikaisessa vaiheessa kärkiporukoihin.

Pelijakauma: B.W. Sture (42%) ei ole ainakaan liikaa pelattu. Bonaldo (7%) maistuu.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 12
Suuri: 12, 13, 11

Toto64-2

3 Håna Am kiri viimeksi Eskilstunassa aivan joukon hänniltä 13,8-vauhtia viimeiset 700 metriä ja nousi positiivisesti totoon. Sitä ennen samalla radalla ruuna hallitsi todella kevyesti keulajuoksun jälkeen. Toki matkavauhti oli niin hiljaista, että kyseinen lähtö pitikin hoidella. Raamikas 4-vuotias vaikuttaa hevoselta, jolla on vielä runsaasti kehittymisen varaa ja edessä lieneekin hyvä tulevaisuus. Håna Amin pitääkin olla iso suosikki, mutta 65 prosentin kannatuksessa tuntuu olevan jo ripaus "sukunimilisää", sillä Djusen veljessarjasta Mattias treenaa ja Martin ajaa.

10 Halle Westwood teki oikeinkin hienon suorituksen viimeksi Örebrossa, kun tamma veti reippaalla liekillä keulassa ja piti lopussa varmaan voittoon uudella ennätystuloksellaan 14,0aly. Tuon startin tavoin 4-vuotias jatkaa jenkkikärryillä ja Jeanette Holmskov on ajotaidoiltaan viime vuonna enintään 50 starttia ohjastaneiden lähtöön porukan eliittiä.

Kohde pyritään selvittämään suosikkikaksikolla, vaikka lähtö on sarjamääritys huomioiden yllättävän tasokas. 8 V.G.'s Enjoyable oli mainio joulukuun starteissaan ja sen vaatimattomiin ennätyksiin ei kannata tuijottaa yhtään. Kurjalta paikalta ja parin kuukauden tauolta tamma jää kuitenkin varahevoseksi, vaikka se hieman hirvittääkin.

1 Simb Rihanna ei voi pitkään välttyä uran avausvoitolta. Eskilstunassa tamma tsemppasi johtavan rinnalta positiivisesti toiseksi ja viimeksi Solvallan tasokkaassa lähdössä teki hyvän kirin kolmannesta ulkoa. Hitaalle lähtijälle ykkösrata on selkeä miinus. 5 Bitchie on vahva tamma, joka on pystynyt pärjäämään kuolemanpaikalta Solvallaa myöten. Örjan Kihlström vaihtuu nyt kokemattomaan kuskiin ja uran avausvoitto jääneekin edelleen ottamatta.

Läpilyöntikään ei olisi väärä ratkaisu, sillä varsinaisia statisteja lähdössä ei ole. Alle prosentin kannatukselle on jäänyt mm. 2 Emoji A.F., joka teki syksyn voittostarteissaan loistoesitykset.

Juoksunkulku: Vaikea arvioitava. Håna Am pystyisi lähtemään rivakasti, mutta sillä ei välttämättä lähtöön ladata. Veikataan 6 Conrad Launcherin avaavan keulaan ja jatkossa Håna Amin etenevän tuulenhalkojaksi.

Pelijakauma: Håna Amin (65%) prosenteista voisi antaa erityisesti Halle Westwoodille (11%) ja V.G.'s Enjoyabelle (5%). Emoji A.F. (0,8%) ja 4 Enjoy's Corrida (0,6%) ovat jääneet suotta aivan pelaamattomaksi.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 3, 10
Suuri: 3, 10

Toto64-3

9 Empty The Tanks palasi Färjestadissa hyvässä iskussa parin kuukauden huililta. Ruuna haki 12-avauksessa keulat, sai sen jälkeen vetää hetken kävelyä ja 12-vauhtisessa lopetuksessa piti niukkaan voittoon. Peruskyvyiltään Svante Båthin treenattava lienee lähdön paras hevonen ja saa takarivistä huolimatta ykkösvihjeen.

2 Diego Simoni kohtasi suosikin jo viimeksi Färjestadissa. Tauolta palannut ruuna sai myöhään kiritilat toisesta ulkoa, meinasi laukata kääntöhetkellä ja rytmistä kiinni saatuaan spurttasi loppumetrit ärhäkästi. Heti maalin jälkeen Simon Gorskin ajokki oli jo ykkösenä. Tuohon starttiin peilattuna aamupäivän prosenttijakauma onkin varsin outo, sillä Empty The Tanks on kuusi kertaa enemmän pelattu kuin Diego Simoni (30% vs 5%). Ainakin ennakkotiedon mukaan Diego Simonille laitetaan tänään jenkkikärryt perään.

7 Le Mauresque aloitti Rommessa Jörgen Westholmin tallista tyylikkäällä voitolla johtavan rinnalta. Eskilstunan 75-lähdössä tamma tuli porukan hännillä voimia tallella maaliin, eikä heikkoon sijoitukseen pidä tuijottaa. Viimeksi Rommessa se oli pieni pettymys toisesta ulkoa, mutta toki lähtökin oli tämänkertaista pykälän kovempi.

10 My First Offspring lopetti viimeksi Bergsåkerissa toisesta ulkoa pirteästi toiseksi uudella ennätystuloksellaan 13,3aly. Optimitapauksessa kirivaiheessa on tarjolla suosikin vetoavut. 5 Souzy on tehnyt kelpo esityksiä viime starteissaan. Uralla on vasta yksi voitto, mutta tamma on perushevosia tähän lähtöön. Varsinkin, kun Ida Riesterer on kova tekijä viime vuonna enintään 100 starttia ohjastaneiden lähtöön.

Kohde on kauttaaltaan todella visainen pelipähkinä, yhtään statistia ei löydy tästäkään ja suuremmassa systeemissä lähtö lyödäänkin läpi.

Juoksunkulku: Todella vaikea arvioitava. Jos kokematon kuski saa vain 6 Applejack Milen liikkelle normaalisti, niin se leiskauttaa keulaan. Lähdöstä tuskin tulee tapahtumia puuttumaan.

Pelijakauma: Diego Simoni (5%) ja My First Offspring (7%) ovat erittäin maistuvia merkkejä.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 9, 2, 7, 10, 5
Suuri: 9, 2, 7, 10, 5, 3, 6, 1, 4, 8, 12, 11

Toto64-4

Neljäs kohde on jopa hämmentävän hyvätasoinen kohtuullisen vähän tienanneiden kylmäveristen mailin voltti. 4 Heas Prinsessa ei ole vielä viiden startin jälkeen totosijoilta erehtynyt ja tuskin erehtyy tänäänkään. Viimeksi Rommessa ravivarma tamma pääsi takamatkan takarivistä sujuvasti kolmanteen ulos, josta oli kirivaiheessa aivan omaa luokkaansa. Simon Perssonin ajokki pystyy taatusti reilusti alle 1.30-tulokseen, nopea lähtijä päässee keulaan ja vetää pitkään. Ideasuosikki.

1 S.K.'s Ariel oli erityisen jäätävä tammikuun ensimmäisessä startissa Färjestadissa. Ruuna jäi pahan laukkansa myötä täysin toivottomilta näyttäneisiin asemiin, mutta pommitti palan matkaa hulppeasti 23-kyytejä ja ehti vielä murskaavaan voittoon. Tuon startin perusteella voittosumma tulee moninkertaistumaan jatkossa. S.K.'s Ariel on toki hyvä ollut myös kahteen seuraavaan kisaan, mutta vähintään pientä kysymysmerkkiä tulee ilmoille, kun ruuna on mennyt loppumatkasta kovin vinoksi.

7 Eld Tekno esitteli lupaavia otteita 3-vuotiaana menemällä täyden matkan alle 1.27-vauhtia ja selvitti tiensä niin Norjan kuin Ruotsin Kriterium-finaaleihin. Taukoa on alla lähes viisi kuukautta ja tähtäimet ovat tuonnempana, mutta Jan-Olov Perssonin treenattavat ovat palanneet viime viikkoina varsin valmiissa kunnossa kaviourille ja tuskin Eld Teknokaan tekee poikkeusta.

Puolet uransa starteista voittanut 10 Mons voisi jossain toisessa lähdössä olla jättisuosikkikin, mutta nyt vain haastaja. Ori ei ole aivan samanlaista vaikutusta tehnyt viime starteissaan kuin kolme edellä mainittua. Toki tupsujalkoihin selvästi tykästyneen Daniel Rédenin omistukseen ja valmennukseen siirtynyt 5-vuotias on voinut uusissa maisemissa mennä reilusti eteenpäin.

Lähdössä on asiallisia hevosia muitakin, mutta puhutaan isosta yllätyksestä mikäli voitto karkaa suosikkinelikon ulkopuolelle.

Juoksunkulku: Heas Prinsessa avaa keulaan, jossa vetää tasaisen reipasta vauhtia.

Pelijakauma: Heas Prinsessa (18%) on jäänyt suosikkinelikosta vähiten pelatuimmaksi ja siinä voisi olla ainesta ideavarmaksikin.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 4, 1, 7, 10
Suuri: 4, 1, 7, 10

Toto64-5

6 Malkin teki Eskilstunan hopeadivisioonassa yhden uransa parhaista, ellei jopa parhaan juoksunsa. Ruunalla hyökättiin kolmannesta ulkoa 700 metriä ennen maalia, se pääsi tiputtamaan keulaan loppukurvissa ja piti lopun kangistumisesta huolimatta ykköseksi. Nyt tavalliseen iltaravilähtöön tuskin on millään tavalla trimmattu, mutta Hanna Forslinin suojatti on silti ykkösrankkaus.

7 Lyx Håleryd on tehnyt jo pidempään pelkästään hyviä juoksuja ja ansaitsisi jo voiton. Toissa kerralla Eskilstunan Diamantstoet-karsinnassa tamma kiri kaukaa kuudennesta ulkoa vahvasti 13,2-vauhtia viimeisen kierroksen ollen hyvä toinen. Solvallan finaalissa se oli vielä loppukurviin lähdettäessä aivan porukan hännillä, mutta ehti kovan tykityksen jälkeen vielä yllättävänkin lähelle voittanutta Alhambra Mailia.

2 Choco Garline on paalun viisikosta paras. Ruunan voittomahdollisuuksia nostaisi erityisesti jos se pääsisi keulaan, sillä muuten takamatkan kovanaamat ovat heti hengittelemässä niskaan. Mailin voltissa keulaan ei välttämättä ole asiaa, varsinkin jos 1 Lyckans Star onnistuu pitämään ne.

Juoksunkulku: Lyckans Star tai 3 Kajsa T.J. on alussa nopein. Ainakin ensin mainitulla todennäköisesti myös ajettaisiin keulasta. Suosikkikaksikko tuskin jää millään liian kauaksi pienen paalun vuoksi.

Pelijakauma: Lyx Hålerydin (24%) prosenteissa olisi rapsakasti nousun varaa.

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 6, 7
Suuri: 6, 7

Toto64-6

Päätöskohteessa kaksi hevosta erottuu muista. 1 Excalibur Zet jäi taivaltamaan Örebrossa johtavan rinnalle, josta näytti hetken olevan jo marssimassa kohti voittoa. Viimeiset 50 metriä olivat raskaan juoksun jälkeen hieman vaikeita ja viiden hevosen todella tasaisessa rintamassa ori jäi kolmanneksi. Uran ensimmäinen kaksarisijoitus jäi siis edelleen ottamatta, mutta kehno statistiikka ei kerro totuutta Daniel Rédenin treenattavan kyvyistä. Ilman epäonnea kuparinen tulee hyvin todennäköisesti rikkoutumaan tänään, ja jos Ulf Ohlsson onnistuisi pääsemään loistoasemista keulaan, niin osakkeet nousevat entisestään. Startti kropassaan Excalibur Zet lienee nyt muutenkin parempi ja 4-vuotias on jäänyt aamupäivän pelijakaumassa niin paljon pahimman vastustajan varjoon, että se jää varsin maistuvana tapauksena ideavarmaksi.

4 Kenzoki Boko oli Rommessa rehellisen huono, mutta palasi nopeasti tasolleen Gävlessä, jossa hallitsi keulasta kevyeen tyyliin tehden lyhyen uransa parhaan juoksun. Katja Melkon treenattava kohtaa nyt huomattavasti kovemman vastuksen, mutta näihin sarjoihin ruunan nousu ei tule tyssäämään, niin lahjakkaan oloisesta aloittelijasta on kyse. On melkeinpä makuasia pitääkö suosikkina Kenzoki Bokoa vai Excalibur Zetia. Paljon ratkeaa kiihdytyksessä kumpi onnistuu pääsemään keulaan.

14 Like A Monster oli vielä muutama viikko sitten pelattu jättisuosikiksi GS75-lähtöön, mutta nyt olisi yllätys mikäli ruuna voittaisi. Takamatkan takarivistä on tulemista ja ravin kanssa on varsinkin viime starteissa ollut isoja ongelmia. 13 Super Cheese L.W. voi nopeana lähtijänä saada hyvät asemat juoksuradalta. Totosija on ulottuvilla, mutta vain yksi voitto 30 starttiin kertoo olennaisen taistelutahdosta.

Juoksunkulku: Excalibur Zet on niukka suosikki pääsemään keulaan. Tosin Kaj Widell saa hevoset niin lujaa liikkeelle, että 5 Pride Knight voi olla alussa nopein ja se nostaisi Kenzoki Bokon osakkeita pääsemään keulaan.

Pelijakauma: Kenzoki Boko (58%) on oudon iso suosikki Excalibur Zetiin (21%) nähden.

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 1
Suuri: 1

IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 12
Toto64-2: 3, 10
Toto64-3: 9, 2, 7, 10, 5
Toto64-4: 4, 1, 7, 10
Toto64-5: 6, 7
Toto64-6: 1
Hinta: 8,00 ?

Tästä kupongille:


Suuri
Toto64-1: 12, 13, 11
Toto64-2: 3, 10
Toto64-3: 9, 2, 7, 10, 5, 3, 6, 1, 4, 8, 12, 11
Toto64-4: 4, 1, 7, 10
Toto64-5: 6, 7
Toto64-6: 1
Hinta: 57,60 ?

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto64-1
12 B.W.Sture 45%
13 Wilda Fille 15%
11 Bonaldo 14%
9 Solkongen 9%
6 Hibokongen 4%
10 Lex Peidei 4%
7 Rönningsholms Bryn 2%
1 Sotana 1%
2 Marino Rasken 1%
3 Klack Alva 1%
4 Pyriod 1%
5 Slettvoll Elli 1%
8 Remkvikk 1%
14 Sjö Odin 1%

Toto64-2
3 Håna Am 38%
10 Halle Westwood 18%
8 V.G.'s Enjoyable 11%
1 Simb Rihanna 8%
5 Bitchie 6%
2 Emoji A.F. 3%
4 Enjoy's Corrida 3%
6 Conrad Launcher 3%
7 Yoyo Gel 3%
11 New Young 3%
9 Mas Credit 2%
12 Lovestory 2%

Toto64-3
9 Empty the Tanks 18%
2 Diego Simoni 16%
7 La Mauresque 15%
10 My First Offspring 15%
5 Souzy 9%
3 Francesco Boko 6%
6 Applejack Mile 5%
1 L.A.Divergent 4%
4 Maestro 4%
8 Berberis 3%
12 Charlie Brodde 3%
11 Nandino Ås 2%

Toto64-4
4 Heas Prinsessa 25%
1 S.K.'s Ariel 22%
7 Eld Tekno 19%
10 Mons 18%
13 Grådö Bo 3%
8 Pyssel 3%
5 Xenon Gel 2%
6 Eldar 2%
9 Läckra Leffe 1%
11 Klack Ibra 1%
12 Rönningseld 1%
14 Sör Tinder 1%
2 Hyttas Vrålsnabb 1%
3 Nova Tabac 1%

Toto64-5
6 Malkin 38%
7 Lyx Håleryd 33%
2 Choco Garline 14%
1 Lyckans Star 6%
4 Mio Flash 3%
5 Gloria Sisu 3%
3 Kajsa T.J. 2%
8 Alan Wadd 1%

Toto64-6
1 Excalibur Zet 36%
4 Kenzoki Boko* 34%
14 Like a Monster 6%
13 Super Cheese L.W. 5%
5 Pride Knight 4%
7 B.B.S.Canessa 4%
10 Classic Joy 4%
15 Nebbiolo 2%
3 Tamiami Trail 1%
6 Select Dream 1%
9 Diego di Quattro 1%
11 Narogaip 1%
12 Without Makeup 1%

Ilta Sanoma
19. helmikuuta 2021 14:20:07 Categories: Ilta Sanoma Ravivihjeet Ruotsi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.