Ilta Sanoma

Julkaistu:

Toto75
Juuso Holttisen tallin tähdellä on pieni mutta kiusallinen vaiva, joka on estänyt säännöllisen kilpailemisen ainakin toistaiseksi.
- Hevosella olisi kapasiteettia vaikka kuinka korkealle, mutta realisoituminen vaatisi, ettei tulisi katkoksia koko ajan, Juuso Holttinen harmittelee.

Kyse on Lightningskysta, lahtelaisvalmentajan tallin tähtiravurista. Ruuna on jo 7-vuotias, mutta kilpaillut vasta 30 kertaa. Se aloitti uransa Ruotsissa ja siirtyi Holttiselle Juha Utalan tallista viime keväänä. Hevosen omistaa Onkel Invest Oy.

Lightningskyn riesana eivät ole olleet kilparavurien tyypillisimmät rasitusperäiset vammat. Harmaita hiuksia aiheuttaa yksi huono kavio, joka ei tahdo kestää säännöllisen kilpailemisen ja äärivauhtien aiheuttamaa rasitusta.

- Käsittääkseni kavioon on Ruotsin-aikoina tullut jonkinlainen vamma tai tulehdus, jonka vuoksi se kasvaa koko ajan niin sanotusti halki. Kaikennäköistä koitettu, että saataisiin paremmaksi, mutta ainakaan vielä ei ole löydetty pysyvää ratkaisua. Muuten kyseessä on terve urheilija.

Tällä hetkellä tilanne on sen verran hyvä, että Lightningsky pääsee taas juoksemaan kilpaa parin kuukauden paussin jälkeen. Ruuna kisasi viimeksi joulukuun alussa Vermossa ja oli T65-lähdön hyvä kakkonen. Lauantaina se starttaa T75-lähdössä Mikkelissä.

- Valmistautumaan on päästy niin, että kehtasi ilmoittaa starttiin. Hevonen on saanut hyvin liikettä treeneissä ja se on myös tuntunut hyvältä. Kilpailuvauhtisia hiittejä ei kuitenkaan ole alla, valmentaja kertoo.


Holttinen on tiennyt suojattinsa lahjat aina. Raviyleisö näki ne marraskuussa Vermossa, kun Lightningsky voitti hulppealla tyylillä T75-raveissa. Se tikkasi pikamatkan kilometriaikaan 1.12,4a, ja olisi treenarin mukaan pystynyt sinä päivänä samanlaiseen noteeraukseen myös 2100 metrillä.

- Sen suorituksen jälkeen aloin jo haaveilla talven Kavioliigan lähdöistä, mutta tulikin taas taukoa ja ruuna oli hetken aikaa ajamatta. Mielestäni kyseessä on niin hyvä hevonen, että se nousisi kultadivariin aika äkkiä, jos saisi kilpailla säännöllisesti.

Radalla Lightningskyn paras ase on huima lähtönopeus. Kotona se suorastaan nauttii, kun pääsee juoksemaan.

- Vaikka vastoinkäymisiä on ollut pitkään, hevosella on edelleen kauhea työmoraali. Se on oikea himotreenaaja ja aina tosi hyväntuulinen sekä iloinen. Luonteessa on paljon samaa positiivisuutta kuin isoveli Stormyskylla oli, sekin tykkäsi kovasti tehdä hommia ja lähteä raveihin.

Sekä Lightningsky että Stormysky ovat takavuosien supertähden Not A Spacecasen poikia. Tamma muun muassa voitti St. Michelin 2001, joten tavallaan ympyrä sulkeutuisi, jos sen toiseksi viimeinen jälkeläinen voittaisi samalla radalla nyt 20 vuotta myöhemmin.

Holttisen mukaan Lightningsky ei ole tällä hetkellä ihan yhtä loistavassa iskussa kuin marraskuussa huippupäivänään, koska sillä ei ole tuoretta starttia alla.

- Hevonen oli kuitenkin hyvä myös viimeksi tauolta palatessaan ja samoin joulukuussa ennen tätä viimeisintä paussia, eikä sen pitäisi olla nyt ainakaan huonompi. Ihan rohkeasti lähdetään ajamaan ja toivotaan, että askeleet sattuvat lankulle kiihdytyksessä.

- Lightningsky pitää olla jo luokallaan peleissä mukana, valmentaja summaa odotukset.
Ilta Sanoma
20. helmikuuta 2021 8:17:00 Categories: Ilta Sanoma Kavioliiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.6.33265

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.