Ilta Sanoma

Julkaistu:

RUUNARUHTINAS
Ruunaruhtinaan jättisuosikki Polara oli avausmatkan paras Ylivieskassa.
Ravi-Suomen tuorein suurkilpailu käynnistettiin perjantaina Ylivieskassa, kun suomenhevosruunat aloittivat taiston Ruunaruhtinaan tittelistä.

Nimensä mukaisesti ruunille suunnatussa kilpailussa päästellään Kuninkuusravien tyyliin kahtena päivänä peräkkäin, mutta vain kahdella matkalla (1600 metriä ja 2600 metriä).

Kansainvälistäkin menestystä niittänyt ja Suomen ehdoton ykkösruuna Polara starttasi avausmatkalle ja koko kilpailuun jättisuosikkina. 8-vuotias Petäjäveden hevonen olikin lopussa aika selityksittä vahvin, mutta täysin ongelmitta ykkönen ei tullut.

-?Alussa oli mielenkiintoisia tilanteita ja lähtö ei mnnyt kaikilta osin ihan putkeen. Päästiin sitten sopivasti 2. ulos, josta suunnittelin kiertäväni ajoissa johtavan rinnalle, mutta huomasin nopeasti, että sinne meitä ei ainakaan suosiolla päästetä. Odoteltiin sitten kirivaihetta ja siinä ruuna ratkaisi varmasti, vaikka olikin vähän vino viimeisessä kaarteessa, Antti Tupamäki selosti lähdön tapahtumia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Antin isä Risto Tupamäki ohjasti Rovaniemen Kuninkuusraveissa Costellon kuninkaaksi ja Tupamäen perheeseen onkin tänä vuonna näköjään tarjolla jos jonkinlaista titteliä. Poika ei vielä nuolaise ennenkuin tipahtaa.

-?Isälle sopisi kyllä minua paremmin tämmöinen ruuna-titteli, mutta ei mennä asioiden edelle omankaan kohdalla. Asemat ovat hyvät, mutta ei peli vielä selvä ole, Tupamäki muistutti.

Koskelan Akseli taisteli maililla keulasta sitkeästi toiseksi ja pahan alkulaukan ottanut Diktaattori nousi vielä vahvasti kolmanneksi. Vahva hevonen taitaakin olla lauantaina pidemmällä matkalla Polaran suurin uhka.

Polara ansaitsi omistajilleen Antti Tupamäelle ja Janne Tiaiselle perjantaina 10000 euroa. Toinen mokoma olisi tarjolla lauantaina ja kokonaiskilpailun voittaja kuittaa lisäksi kilpakärryt. Ruunaruhtinas ratkeaa perjantain ja lauantain yhteenlasketun kokonaisajan perusteella.

Myrsky keskeytti ravit

Ylivieskassa nähtiin poikkeuksellinen tapahtuma neljännen ja viidennen lähdön välissä, kun radan valtasi raivoisa ukkoskuuro. Kilpailutuomaristo päätti keskeyttää ravit hetkeksi ja katsojia pyydettiin sisätiloihin suojiin. Lopulta kisoja päästiin kuitenkin jatkamaan pienen odottelun jälkeen, eikä aikataulu pettänyt pahastikaan.

Radalla illan ohjastajanimi oli Laihian Hannu Hietanen, joka narutteli peräti neljä voittoa.
Ilta Sanoma
11. elokuuta 2018 1:05:50 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.