Ilta Sanoma

Juuri nyt

Julkaistu:

Presidentti kertoo yrittäneensä neuvoa pääministeriä brexit-neuvotteluissa.
Britanniassa parhaillaan vieraileva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvostelee pääministeri Theresa Mayta kovin sanoin perjantaina julkaistavassa The Sun -tabloidilehden haastattelussa. Torstai-iltana julkaistuissa haastattelun osissa Trump muun muassa toteaa Mayn brexit-suunnitelman olevan tuhoamassa mahdollisen vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltojen ja Britannian välillä.

Haastattelussa Trump myös kehuu vuolaasti aiemmin tällä viikolla eronnutta ulkoministeriä Boris Johnsonia, joka jätti hallituksen riitauduttuaan Mayn kanssa brexit-suunnitelmista.

Trump kertoo pitävänsä Johnsonista ja kehuu tätä "erittäin lahjakkaaksi tyypiksi". The Sunin mukaan Trump myös toteaa, että Johnsonista tulisi myös "loistava pääministeri" Britannialle, mutta lisää, ettei halua esittää ketään toisiaan vastaan.

Johnsonin ja Britannian Brexit-ministeri David Davisin erottua tällä viikolla kritiikki Mayta kohtaan on kasvanut, ja osa arvostelijoista on vaatinut tämän eroa.
Ilta Sanoma
13. heinäkuuta 2018 5:34:50 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Alpha 1.0.44.37810 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.